21. helmikuuta 2013

Pidä varasi ettet päästä asioita kasvamaan liian suuriksi.

Huhhuijjaa miten sitä onkaan hiihtoloman tarpeessa! Onneksi ei tarvi kun enää huominen jaksaa, niin sitten onkin viikko ansaittua lepoa. Ihanata, ihanata :)

Tuossa äskettäin tylsyyksissäni selailin petsien temppurinki keskustelua, ja parhaillaan siellä oli käynnissä "valot pois/päälle" haastetemppu. Eli siellähän idea on se, että joku aina keksii tempun, joka osallistujien tulee opettaa koirilleen ja videoida temppu. Sitten temppuhaasteen luoja valitsee videoissa temppuilevista koirista parhaiten suoriutuneen, jonka omistaja saa sitten ideoida seuraavan tempun.
Päätin pitkästä aikaa osallistua kyseiseen haasteeseen ja opetin Kodalle äsken "valot pois" tempun. Harjoiteltiin noin 6minuuttia, jonka jälkeen asettelin kameran videoimaan suoritukset ja tulos on nähtävissä tämän postauksen loppupuolella.
Olisi ollut kiva opettaa kyseinen temppu Theddyllekkin, tosin se ei ehkä aivan olisi ylttänyt katkaisimeen, mutta temppuahan olisi voinut sitten soveltaa naperon kohdalla. Theddyn kanssa tempun opettelua kuitenkin esti se, että sillä on vatsa tällähetkellä niin sekaisin, että se on täysin riisi ruokinnalla ja Canikur -lääkityksellä. Niin enpä sitten viitsi alkaa palkkailemaan kersaa millään namusilla. Yritetään nyt aluksi ripulista ja oksentelusta selvitä ihan kotikonstein ja jos ei muuten, niin sitten joutuu vierailla eläinlääkärillä. Toivottavasti kuitenkin parantuisi pian.

 photo DSC09090_zpsaca8fed6.jpg
Theddy pian 7kk
ps. kyllä, nyt on loistavat shortsi kelit. 

Kylläpä Theddy on taas kasvaa hurahtanu ja komistunu entisestään! On se hieno poika. Vitsi ku sais vaan ihtelle kerättyä rohkeutta lissää, niin pääsis pikku miehen kanssa mätsäreitä kiertämään, mutta minkäs teet ku ei uskalla :| Tietysti vois ehtiä jonkun toisen menemään sen kanssa kehään, mutta ei se olis sama juttu..
Jotain ryhdistystä kaipaisin kyllä, mutta toisaalta mulla on niiin ristiriitaset tunteet noiden kaikkien mätsäreiden ja näyttelyiden suhteen. Toisaalta olis tosi kiva pyöriä niissä koirien kanssa, mutta toisaalta vihaan koko touhua. Hankala purkaa tuntemuksiani sanoiksi, mutta ehkä joku teistä tajuaa mitä tarkoitan. Osan aikaa osaan nauttia ja tykkään olla esim. juuri mätsäreissä, mutta välillä se sitten ahdistaa niin hirveesti, että nauttiminen on kaukana. Ja näiden minun sekavien fiilisten takia kärsii sitten koirakin ja esiintyminen menee pyllylleen. Ja kun en vaan osaa päättää mitä teen asian suhteen.. alanko kerätä rohkaisua mätsäreitä varten? Vai luovunko koko hommasta suosiolla. Välillä olen toista mieltä ja välillä toista. Se on tätä kun alkaa ajatella asioita liikaa ja kaikki muuttuu hankalaksi. (Otsikko..) On tämä ihmismieli niin hankala. 

MUTTA.. nyt siihen Kodan "valot pois" temppuun..


2 kommenttia:

  1. toivottavasti theddy rupeis paraneen, oma koirani useasti kuralla ja tällä viikolla on ollut sitä oksennustakin, kerran ollut ell. antamalla kuurilla mutta muuten aina selvitty kotikeinoin vain onneksi, ohi on aina mennyt, on tytöllä niin herkkä vatsa :s Ja sama ongelma meillä mätsärien suhteen, oma rohkeus ei riitä koska pelkään että tuo vetää ihan överiks eikä keskity ko muita koiria :<

    VastaaPoista
  2. Nyt tänään on Theddyllä onneksi tuo vatsa ollut parempi. Ei oo kertaakaan kurannut, mutta tosin ei kyllä oo käynny kakkalla ollenkaan, että enpäs tiedä. Toivottavasti se nyt ois tervehtyny.

    VastaaPoista