Taas on päästy oikein kunnolla koirien kanssa nauttimaan tästä ihanasta aurinkoisesta päivästä!
Aamusta lähettiin Theddyn kanssa vähän zekkaan kaupungin meininkiä. Koda ei päässy mukaan, koska en ois pärjänny kahen maalaisjuntin kanssa kaupungissa.. Koirapuistossa pyörähettiin, mutta siittä jatkettiinkin sitten muiden koirakavereiden seurassa merenjäälle. Mukana häntiä heiluttamassa oli siis seropit Yem ja Wanda, sekä sheltti herra Oliver. Nämä kaikki olivat Theddylle aivan uusia tuttavuuksia. Oikein mukavasti tulivat kaikki keskenään toimeen ja hauskaa näytti olevan. Theddyltä purkautuikin mukava määrä energiaa siinä riehuessa ja kotimatkalla simahtikin oitis autoon.
Kotosalla kerkesin kaffit hörppiä, mutta sen kauemmaksi aikaa en malttanut sisälle jäädä, kun tuo aurinko niin kovin houkutteli takaisin ulkoilemaan. Noh, tällä kertaa hihnan päähän kytkin Kodan ja lähettii pitkästä aikaa viettään oikein laatu aikaa ihan kahdestaan. Seikkailtiin ihan tuossa lähi metsässä/pelloilla ja vähän temppuiltiinkin yhdessä. Kyllä näytti Koda nauttivan, kun sai kaiken huomioni, eikä ollut Theddy siinä hännässä roikkumassa.
Toivottavasti jatkuis nämä ihanat ulkoilukelit loppulomankin ajan!
Että semmosta meininkiä tänään. Saapa nähä mitä huomenna keksii!
Voi kuinka hienoja kuvia! n___n Pakko alkaa teidänkin blogia seurailemaan ;D
VastaaPoistaVoi kiitoksia kovasti! Pitääpäs tulla teidänkin blogi zekkaamaan! (;
Poista