Moi, oon Theddy.. mennäänks leikkii? Ai ei vai!? No hö.
Okei okei.. mää nyt vähä kerron elämästäni, vaikka mulla ois parempaaki tekemistä, kuten vaikka.. leikkiä! Elikkäs elikkäs.. Minähän synnyin johonki tuonne Jyväskylän seutumille. Mulla oli muutama hauska sisarus, joiden kanssa painin aamusta iltaan ja mut nimitettiinki joukkion ilopilleriks. Se oli tosi huisii aikaa, mutta sitten nämä mun nykyset leikkikaverit pahaa aavistamattomina tuli hakemaan mut sieltä pois, uuteen kotiin. Ne sano mua tosi suloseks nallekarhuks ja lellitteli mua vaikka kuinka, mutta ne ei osannu arvatakkaan minkälainen kauhukakara mä oikeesti olen! Mä kyllä myönnän, että osaan tekeytyä tosi hellyyttäväks ja se onkin mun valttikortti. Eihän kukaan tämmöstä nappisilmää voi kieltää taikka torua!?
Mun uuteen perheeseen kuuluu paljon hyviä leikkikavereita. Niitten kanssa mä oon riehunnu nyt aivan pian kokonaisen vuoden! Huisii. Tykkään niistä kaikista tosi paljon. Harmi vaan, ettei ne aina oo samaa mieltä musta. Osaan kuulemma olla tosi rasittava.. ja PYH ! Tykkään vaan niin kovasti leikkiä!
Mutta mun ehoton lempparikaveri on tää perheen toinen koira, jota Kodaksi haukutaan. Heti ensitöikseni kun saavuin tänne, niin iskin hampaani siihen karvakasaan ja se jos joku oli huisin hauskaa. Siitä saakka olenkin piinannut sitä 24/7. Joskus se saattaa oikeesti suuttua mulle, mutta se on niin raukka ettei se mulle pärjää. Oon sen verran kovaluu! Mä rökitin sen 100-0 jo pikku pentuna. Ja oon sata kertaa nopeempi juoksemaanki ku se. Oon parempi kaikessa. Oon voittamaton. Koda ei pärjää mulle edes unissaan. HAAHAA!
On mulla toki ollu tämän vuoden aikana paljon muitakin retuutettavia kuin mun oma perhe. Oon saanu tutustua tosi moniin erinäkösiin koirakavereihin ja mää oon aina ollu kaikkien kaveri. Harmi vaa ku muut ei aina sitä ymmärrä. Oon tosi hurja leikkijä ja mun on vaikee löytää samanlaisia rämäpäitä juoksemaan mun kanssa, koska yleensä kaikki suuttuu siinä vaiheessa kun kiskon niitä hännästä. En kyllä ymmärrä. Sehän just on huisin hauskaa!?
Mun ehottomat lempparikaverit on tolleri tytöt Saana ja Lyyli. Harmi vaan, että nekään ei muka enää tykkää musta. Ne suuttuu aina ihan tuhottomasti ku nappaan niitä hännästä ja haukun niille täyttä huutoa. Mamma käskee mun aina rauhottua, koska oon kuulemma muitten mielestä tosi ärsyttävä. Hmhph.
Noh, asiasta toiseen. Mamma on kovasti yrittäny opettaa mulle jo pienestä pitäen jotain SUPERHYPER typeriä käskyjä. Pitää muka istua sivulla ja seurata vierellä ja maata paikalla ja ja ties mitä vielä! Siis miettikää ny.. mikä idea tommosissa on? Ihan turhanpäivästä. Onneks mamma on viimein tajunnu, että mun kanssa ei kannata tommosia tylsyyksiä alkaa harjotteleen, ku mää tarviin jotain vauhdikasta meininkiä. Jotkut temput on ihan kivoja, kuten kieri ja pyöri, sekä jalkojenvälissä pujottelu. Niistä mä pidän, mutta ennenkaikkea mä tykkään...
...Hyppimisestä! Mä oon ihan varma, että vielä jonain kauniina päivänä mä oikeasti opin lentämään. Mamma ei ihan usko siihen, mutta mää uskon. Mamma sanoo, että lentämiseen tarvitaan siivet, mutta höpönlöpön sanon minä. Kunhan vaan tarpeeks ponnistaa niin kyllä se onnistuu!
Loikkiminen on mun ihan ykkösjuttu. Teen sitä sisällä, ulkona, lumessa, vedessä, maalla, kivillä.. ihan missä vain! Joskus mua yritetään kieltää, koska muka loukkaan itteni, mutta höpönlöpön sanon jälleen. Mä en voi koskaan ikinä loukata. Ette uskokkaan minkälainen supermies oon. Pystyn ihan mihin vain, ainakin jos hyppimisestä on kyse.
Erittäin suuri intohimoni on myös pienimuotoinen (tai noh.. ei aina niin pienimuotoinenkaan) jekuttelu ja yllätysten tekeminen. Mielestäni on todella väärin, jos rakkaat ihmisleikkikaverini tulevat kotiin, eikä täällä ole minkäänlaista yllätystä heille. Joka koiran velvollisuus on järjestää jotain hassun hauskaa ylläriä ihmisille sillävälin kun he ovat pois. Se on vähintä mitä voimme tehdä. Koda on kyllä jostain syystä erimieltä, mutta olkoot. Minä pystyn yksinkin pitämään huolen siitä, että ihmisystäväni saavat näitä pikku jekkuja ja ylläreitä.
Noh, tämmöistä huisin hauskaa minun elämäni on täällä ollut tämän vuoden verran ja olen kyllä todella iloinen. Onneksi minun perheeltäni löytyy tarpeeksi huumorintajua minunlaista koiraa varten, koska ilman sitä ne ei todellakaan tulisi kanssani toimeen. En todellakaan ole niin suloinen miltä näytän ;)
Tähän loppukevennykseksi vielä videota siitä, miten minä herätän perheeni aamuisin, koska se on minun tehtäväni.
Noh, tämmöistä huisin hauskaa minun elämäni on täällä ollut tämän vuoden verran ja olen kyllä todella iloinen. Onneksi minun perheeltäni löytyy tarpeeksi huumorintajua minunlaista koiraa varten, koska ilman sitä ne ei todellakaan tulisi kanssani toimeen. En todellakaan ole niin suloinen miltä näytän ;)
Tähän loppukevennykseksi vielä videota siitä, miten minä herätän perheeni aamuisin, koska se on minun tehtäväni.
Ja hei, nyt leikkimään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti