29. syyskuuta 2013

Wa-pa-pa-pa-pa-pa-pow!

Minusta ei olekkaan täällä blogin puolella kuulunut pihaustakaan muutamaan päivään, mutta ei hätää, hengissä ollaan! Olen tässä viettänyt ihanan pitkää viikonloppua, sillä perjantaina minulla oli jo vapaata ja itseasiassa tiistaina vasta kouluun. Ja mitäs sitten olen puuhastellut? Noh, perjantaina heti aamusta aloin ahertamaan hyvän ystäväni syntymäpäivälahjan parissa. Sain nimittäin loistoidean väsätä hänelle muistipelin meidän yhteisistä kuvistamme vuosien varrelta. Siinä olikin tekemistä, mutta lopputulokseen sain olla tyytyväinen. Lahja oli myös ystäväni mieleen, joten uskallan suositella kyseistä lahjaideaa muillekkin! Kasasimme kaveriporukallamme kaikki lahjat yhteen laatikkoon ja sieltähän sai 18-vuotis synttärisankari sitten kaivaa jos jonkinmoista tavaraa. Lisäksi laatikosta löytyi jokaisen lahjaan osallistuneen kirjoittamat kirjeet sankarille. Mielestäni oikein loisto lahja kokonaisuudessaan! 
Perjantai-ilta meni siis juhliessa ja kuten arvata saattaa niin lauantai sitten lähinnä nukkuessa ja pizzaa syödessä. Tämän päivän ajattelin myös pyhittää rennolle oleskelulle. Toivottavasti on teidänkin viikonloput sujuneet rattoisasti :3

 photo DSC06109_zps9f4940e2.jpg  photo DSC06081_zps93a5af67.jpg  photo DSC06080_zpsf109c645.jpg photo DSC06093_zps756e2eb7.jpg

2 kommenttia: