Viimeksi postailin sadepäivän kuulumisia, mutta tällä kertaa ollaan paljon aurinkoisemmissa tunnelmissa. Nyt on nimittäin alkanut säät hitusen lämmetä ja tulevalle viikonlopullekin on odotettavissa ihania lämpötilalukemia. Onhan näitä ilmoja jo odoteltukin vai mitä?! Todellakin.
Eilen ja tänään ollaan vietetty poikien kanssa aikaa meidän ehdottomassa suosikki kesäpaikassamme. Te lukijat, jotka olette olleet mukana ainakin viime kesästä saakka saatatte muistaa mistä paikasta mahtaa olla kyse. Aivan.. nimittäin Hopiokalliosta. Tuolla ihanassa paikassa kelpaa viettää aurinkoisia kesäpäiviä koirienkin kanssa. Tosin viimevuosina paikasta on tullut hyvin suosittu muidenkin ihmisten keskuudessa, joten koiria ei siellä niin hyvällä katsota. Itse olen jo ala-aste ikäisestä rampannut tuolla uimassa ja nyt kun Theddykin uimisesta niin tykkää, niin tuo on sillekin loisto paikka päästä polskimaan. Siitä oikein näkee miten se nauttii kun pääsee tuonne ja Kodakin yllättävää kyllä uskaltaa tuolla astua veteen vähän paremmin kuin missään muualla.
Noilla kalliolla on myös ihana loikoilla kaveri porukalla. Ottaa arskaa ja vaikka vähän mässäillä. Tuonne ei ole meiltä kotoa matkaa kuin kolme kilometriä. Paras kesäpäivän viettopaikka mitä täältäpäin löytyy. Ainakin minun mielestäni. Löytyykös teiltä muuten tämmösiä suosikki kesäpäivän viettopaikkoja? Onko se joku ihana ranta, vai kenties joku ihan muu?
Mutta tässä vielä tämän päivän märkiä tunnelmia kuvin sekä videoin..
Noilla kalliolla on myös ihana loikoilla kaveri porukalla. Ottaa arskaa ja vaikka vähän mässäillä. Tuonne ei ole meiltä kotoa matkaa kuin kolme kilometriä. Paras kesäpäivän viettopaikka mitä täältäpäin löytyy. Ainakin minun mielestäni. Löytyykös teiltä muuten tämmösiä suosikki kesäpäivän viettopaikkoja? Onko se joku ihana ranta, vai kenties joku ihan muu?
Mutta tässä vielä tämän päivän märkiä tunnelmia kuvin sekä videoin..
Ei luoja! Tuo kuva missä Koda ja Theddy molemmat ovat, toinen pärskii ku hullu vettä turkistaan taustalla ja toinen edessä: "I'm so fab!" Illan naurut näistä kuvista kyllä :D Awesome
VastaaPoistaHahha ::D Hyvä että kuvat viihdyttivät muitakin kuin itseäni! Kyllä nuo osaa olla melkosia hömppiä :D
PoistaIhania koiria ♡
VastaaPoistaelamanikuvina.blogspot.fi
Sitähän ne tosiaan on :3
PoistaMua kiinnostais sun koirien säkät? :)
VastaaPoistaKoda n. 51cm ja Theddy n. 46cm :)
PoistaMua taasen kiinnostais sellanen, että miten sun koirat reagoi vieraisiin koiriin. meinaan niinku jos oottte lenkillä kaupungissa tms. tai koda varmaa kattoo jaahas, koira.. mutta theddy, ku se on tollane energyboom!
Poista:D Me ei koskaan lenkkeillä kaupungissa. Meidän lenkkimaastot on semmosia ettei siellä tule koiria vastaan kuin tosi tosi harvoin. Mutta jos tulee niin reagtiot on semmosia, että jos pojat on yhdessä ja näkevät toisen koiran niin alkaa haukkuminen ja ehkä yritetään mennä koiran luo (riippuu tilanteesta). Jos Theddy on yksin niin homman nimi on sama, mutta jos taas Koda on yksin niin se ei välitä kenestäkään yhtään mitään ja on justiin tuollai "jaahas, koira..." :D Että näin meillä!
PoistaMielettömän hyviä kuvia, erityises pidän noista kahdesta viimeisestä :) Millä kameralla muuten kuvailet?
VastaaPoistaVoi kiitos suuresti :) Nämä kuvat on otettu Sony a230:sella, joka on palvellut minua hienosti jo 4vuotta!
Poista