Vaikka luonnossa tuleekin paljon liikuttua, niin sen ihmeellisemmin en ole koskaan kasveihin perehtynyt. Sen verran nyt tiedän, että tunnistan puut koivusta kuuseen ja pihlajasta tammeen, sekä tietyt perus kukat kuten voikukat, päivänkakkarat, auringonkukat ym. Niin ja tietysti parit muutkin, jotka ovat ylä-aste aikaisesta kasvikansion teosta jääneet mieleen. Voih.. miten se kasvikansion tekeminen silloin kahdeksannella luokalla olikin muka niin täyttä tuskaa. Muistan kuinka lopulta annoin äitin tehdä sen, koska itteä ei vähempää voinut kiinnostaa käyttää kesälomasta hetkeäkään jonkun typerän kasvikansion parissa. Haha.
Näinhän se mieli ja ajatukset vain muuttuu kun ihminen kasvaa. Nyt näin 4-5 vuotta myöhemmin olen kovastikin kiinnostunut myös tästä kasvien ihmeellisestä maailmasta ja mielelläni oppisin tunnistamaan eri lajeja lisää. Uuden hienon kasvikansionkin tekeminen kiinnostaisi kovasti, mutta taidan jättää sen ensivuoteen tälläkertaa. Tänä kesänä aijon kuitenkin jo vähän opetella tuota tunnistusta paremmaksi, niin helpottuu se ensivuoden urakkakin kansiota tehdessä. Suunnittelin, että voisin tuottaa tuon kansion valokuvaamalla, koska se olisi ehkä enemmän tyyliäni. Toisaalta nyt kun kirjoittelen tätä ajatusta tähän, niin tajusin, että miksi en aloita kansiota jo tänä kesänä, ja jatka sitten ensi kesänä. Hassu minä. Niinhän mä teenkin!
Eilettäin päätin tutkia mitä kukkia bongaan ihan omalta pihaltamme. Kiersin talon kerran ympäri kamera kaulassa ja kuvasin kaikki kukkaset jotka vastaan tulivat. Sen jälkeen sisällä tietokoneen avulla tunnistin kaikki sellaiset kasvit, joita en tiennyt tai ollut varma. Yhteensä 12 kukallista kasvia kerkesin löytämään tämän pihakierrokseni aikana. Mitäs sieltä sitten löytyikään? Mikäli minun laji tunnistuksiin on yhtään luottaminen niin siellähän oli ainakin norjanangervo (pensas), keltamo, puna-ailakki, etelänruttojuuri, keväthanhikki, nurmitädyke, voikukka, koiranputki, pihasyreeni (pensas), juolukka, kurjenpolvi, kielo ja metsätähti. Nättejä kaikki näistä, vaikka kurjenpolvi on kyllä lempparini näistä. Kielokin kyllä niin sievä.
Että tämmöistä kukkailua tällä kertaa. Löytyykös lukijoiden joukosta yhtään kasveihin hurahtaneita tyyppejä? Hihkaiskaa vain jos heitin kasvien nimet päin pyllyä!
Ompas ihania kukkia ! Mie tykkään muutenki kukista ku vain vaatteissa :-) Kissankellot on ihania <3
VastaaPoistaKissankellot on kyllä tosiaan kivoja kans. Harmi ettei niitä löytyny pihalta nyt :(
PoistaHienoja kuvia! :) Itellä tänä kesänä kasvikansion teko kouluun... En osaa sanoa onko hyvä vai huono juttu minun mielestä :D
VastaaPoistaKiitoksia paljon! Nonii, no nyt otat asiakseks innostua siittä ja onnea kansion tekoon :)
PoistaHaha muaki nyppi se kasvikansion teko. :DD Vaikka toisaalta oliki ihan kiva näpertää sitä loppupeleissä. Sillo meinas vaa mennö hermo jos jotain listan kasvia ei ihan läheltä löytyny..
VastaaPoistaMäkään en kyllä juuri peruskasveja kummempia tunnista joten opin mielelläni sun blogin kautta niistä. :DD
ja nää kaks kuvaa oli musta tosi upeita. ^^
http://i1290.photobucket.com/albums/b535/jannssku/DSC03798_zpsa99345b1.jpg
http://i1290.photobucket.com/albums/b535/jannssku/DSC03753_zpsb0011515.jpg
Voi kiitos kehuista :)
PoistaNiinpä. Ehkä se oli tuo ikä, että mikään koulujuttu ei muka kiinnostanu, vaikka ois kuitenki vähä ollukin kivaa. Ainaki ite olin semmonen "koulu on paskaaaaaaaa 666" tyyppi siihen aikaan :D
hienoja kuvia! :) mäki tykkään kuvaila kukkia paljon, varsinkin tommosia värikkäitä! :DD
VastaaPoistaKiitos kovasti :)
PoistaKesäisiä kuvia sulla! :) Kukat on kyllä aina hyvä vaihtoehto, jos haluaa jotain kuvailla :) !
VastaaPoistaJoo ei tuo kasvien kuvauskaan hullumpaa hommaa ole! Vähän joutuu maassa ryömiä ja muuta, mutta kivaa kuitenkin :)
PoistaLuontoon hurahtanu kasvi intoilija ilmottautuu! Ihmisillä menee usein hermot ku rupeen pätemään jostai ympäristö ongelmista ja kasvi lajeista.. :D Päivänkakkara on miun ehoton suosikki kukka :D
VastaaPoistaJa ihania kukka kuvia. Tommosii ku kuvailet ni siu kansiosta tulee kyl upee! :)
Haha, nonnii :D Hienoa, että lukijoista löytyy samanhenkistä porukkaa ja kiitos kovasti kehuista!
Poista