28. lokakuuta 2013

Viikonlopun mustelmia

 photo DSC08398_zps85ed03cb.jpg  photo DSC08365_zpsd21697ad.jpg

Hengissä ollaan! 
Tulipas melko hurja viikonloppu vietettyä Kalajoen maisemissa kesän jukujukuleirin ohjaajaporukan kanssa. Huhhui. Tuli otettua vähän osumaa paintballissa ja rellestettyä muutenkin, eli kuten arvata saattaa niin sunnuntai oli melkoista kärsimystä, mutta siittä on onneksi nyt selvitty. 

Kotia palatessa minua odotteli parikin ihanaa ylläriä. Nimittäin kaksi uutta tilaamaani kivaa paitaa oli saapunut, sekä meidän ikuisuuden (4kk) kestänyt saunaremonttimme oli viimein ja vihdoin saatu päätökseen. Nyt meillä on kivat uudet sauna- ja pesutilat. Koiratki oli oikein tyytyväisiä lopputulokseen ja kävivät ensimmäisinä testaamassa uuden uutukaiset lauteet. Hassuja hauvoja :3

Tähän väliin mun täytyy vielä mainita, että mua raivostuttaa yli kaiken nämä pimeät illat. ARGH. Joka ilta joutuu lähtiä lenkittää koiria tuonne pimiään ja jostain kumman syystä oon alkanu pelkään pimiää ihan sikana. Joutuu aina ottaan jonku ihmisen mukaan lenkille, koska yksin en uskalla lähtiä, vaikka kuinka ois lamppuja matkassa. 

Mutta eipä sen kummempaa. Nyt tuntuu jotenki, että tää kirjottaminen ei luonnistu sitten yhtään. Päässä pörrää ihan tuhottamasti liikaa kaikkia asioita ja nii.. mutta palaillaan! 

6 kommenttia:

  1. kohtalotoveri! meinaan ton pimeen pelon suhteen.. Itsekkään en uskalla enään käydä lenkillä, ku on niin pimeetä >:

    VastaaPoista
  2. Ihana brittipaita! Harrastaako teidän koirulit kovastikin saunomista? Meillä on joskus kokeiltu mutta kiuas oli turhan mielenkiintoinen kapistus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :3 Koda ei oo ikä päivänä rohjennut saunaan, mutta kappas kummaa.. uusi sauna oli tutustumisen arvoinen ja nyt se ois kovastikkin sen lemppari paikka. Theddy on aina tykänny hengailla saunassa ja sitä saa olla tunkemassa sieltä poiski välillä.

      Poista