Hurjan kaunista auringonlaskua käytiin tänään iltasella ihastelemassa läheisellä Hopiakalliolla. Se on paikka, jossa yleensä kesäisin tulee vietettyä paljon aikaa uimisen merkeissä, mutta kyllä siellä viihtyy kaikkina neljänä vuodenaikana. Hienot maisemat ja loistavat temmellysmahdollisuudet koirille niin mikäs sen parempaa.
Tällä reissulla tosiaan mukana oli lähes koko perhe, iskää lukuunottamatta. Siskon kanssa heiluttiin kamerat käsissä ja lopputuloksena yhteensä yli 500 kuvaa.. hups! Niissä olikin sitten melkoinen selaaminen.
Kotia palatessa pääsinkin nauttimaan yhdestä koiranomistajan parhaista puolista. Nimittäin vastahakoisten koirien pesusta. Koda kaipasi "housukarvojen" pesua, sillä jostain syystä onnistui sotkemaan ne mihis muuhunkaan kuin kakkaansa. Theddy taasen joutui suihkuun kahdestakin syystä. Ensimmäinen oli se, että kuten kuvista saattaa tarkkasilmäisimmät hoksata, niin jätkä nautti suunnattomasti hiekkakasoissa mönkimisestä ja tuosta turkista ei tommoset hiekkamäärät ihan puistelemalla irtoa. Toinen syy olikin sitten se, että tarkkavainuinen herra löysi metsästä jotain hänen mielestään herkullista kakkaa, jossa oli ihan pakko pyöriä ja hinkata itteensä. Haju oli kertakaikkiaan uskomaton. Hyi olkoot. Tämmöset tempaukset kyllä piristää aivan mahtavasti koiranomistajan muuten niin tylsää arkea, joten suuret kiitokset Theddylle!
weheartit.com
Kertakaikkisen ihana ja piristävä postaus :DD
VastaaPoistaHih :3 Kiva, että tykkäsit!
Poistaihana blogi, ihana postaus, ihanat kuvat ♥ :)
VastaaPoista~ vainanonyymi.blogspot.fi
Ihanaa, kiitos :3
Poistavoi ihana ko ootte kaikki niii sulosii :3 te karvattomat ja nuo karvalliset x3
VastaaPoistahttp://eksynytsankari.blogspot.fi
Hih :3 Kiitos kovasti!
PoistaLaitoin sulle haasteen :)
VastaaPoistahttp://tittapo.blogspot.fi/2013/10/challenge-accepted.html
Kiitos haastamisesta (: Pitääpä laittaa muistiin, että tulee joskus tässä tehtyä!
Poistaihana ihana koira! <3 ja sä oot ihanan luonnonkaunis :)
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti :3
Poista