Mieluisa vieras

Maanantai iltana haettiin linja-autoasemalta koirillekin hyvin mieluinen vieras meille majailemaan muutamiksi päiviksi. Nimittäin pikkusiskoni viettää syyslomaa ja päätti tulla tänne Kainuun pöpelikköön meitä viihdyttämään. Koda oli tottakai haljeta riemusta, kun Jenna asteli sisälle. Rukakin oppi hyvin nopeasti, että Jenna on varsin kiva tyyppi ja nyt Ruka roikkuu Jennassa kokoajan. Niin ja siis ihan kirjaimellisesti roikkuu pienillä naskalihampaillaan. 

Rukalle pyörähti viikkoja täydet kymmenen maanantaina. Tuntuu, että tyyppi käy hullummaksi päivä päivältä. Vauhti kasvaa siinä missä pentukin, eli ihan silmissä. Joka päivä ollaan käyty jossain pöpelikössä energioita purkamassa ja vapaana juoksentelu on tottakai Rukan mielipuuhaa. Luoksetulothan meillä on tällä hetkellä (vielä) ihan priimaa sanoisinko. Jokaista käskyä totellaan aikailematta, mutta saa nähä milloin tuo alkaa temppuilla niissä. Nythän se on vielä niin pieni, kiltti ja viaton.

Tänään käväistiin Rukan kanssa ekaa kertaa Mustissa ja Mirrissä. Pentu oli niin väsyksissä siinä vaiheessa, että sylistä katseli tavaroita, mutta lelujen kohdalla innostui ja olisi varmasti mielihyvin kantanut kaikki kivat lelut kotiin. Ruka sai kuitenkin valita matkaan vain yhden lelun tällä kertaa. 

Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä pyörähtään kotikonnuilla. Toivottavasti kyläily reissu sujuisi hyvin kaikin puolin. Mutta sitä odotellessa siis!

Kaikki kuvat (c) Jenna Kurtén.

        

Lappalaispoppoo

Täällä pentuarki senkun rullailee eteenpäin sujuvasti, mutta turhankin nopeasti. Tosin ei auta surkutella vauhdikkaasti kuluvaa aikaa ja liian nopeasti kasvavaa pentua. Täytyy vain koittaa nauttia joka hetkestä ja ottaa ilo irti pienistäkin asioista. Vaikkakin onhan se sääli, että nuo koiranpennut on noin vauvoja vain niin pienen hetken. 

Tänään oltiin PITKÄSTÄ aikaa moikkaamassa lapinkoiratyttöjä Kuuraa ja Pihkaa, omistajansa kera tottakai. Viime tapaamisesta kerkesikin hurahtaa aikaa, mutta Kodalla oli tytöt selvästi muistissa. Sillä oli yhteisen automatkamme aikanakin vaikea pysyä pöksyissään. Voitte siis kuvitella sen riemun, kun tuo poppoo pääsi rymyämään metikköön. 

Rukahan se tapasi tyttöset ekaa kertaa, mutta ei ihan vielä päässyt kunnolla isompien leikkeihin mukaan, kun Koda ja Pihka rymysivät vauhdilla keskenään ja Kuura siinä mukana. Tyytyväisenä pikkumies tepasteli sitten meidän kaksijalkaisten kanssa polulla ja katseli isompien riekkumista. Välillä se kuitenkin koitti päästä muiden leikkeihinkin mukaan ja varmasti kun tuosta vähän kasvaa niin alkaa pysyä muiden vauhdissa mukana! Ihana lenkkipoppoo tämä, kun kaikki tulevat niin kivasti toimeen keskenään ja niiden riemua on ilo katsella.

Kuvat heittää häränpyllyä, mutta ei se mitään. Aina ei voi olla hyvä kuvauspäivä.

Viikko paketissa

Ruka on asustellut meillä nyt viikon ja ei voi kun todeta, että kivasti on sujunut. Eilen tosin jouduttiin eläinlääkärissä vierailla, kun ipana alkoi yhtäkkiä oksennella ja ripuloida jatkuvalla syötöllä. Ripulin seassa oli myös verta, joten ei auttanut kuin lähteä näytille. Onneksi mitään vakavaa ei ollut. Ei ollut kuumetta, eikä vatsassa tuntunut olevan mitään vierasesinettä tms. Siispä todettiin, että kakru kenties salaa ulkoa popsinut jotain epämääräistä, josta massu mennyt sekaisin. Pennulle laitettiin kuitenkin nestettä ja oksennuksenestolääkettä. Apteekista haettiin canikur proota ja tänään ei oo sairastelusta ollut tietoakaan. Onneksi siis selvittiin säikähdyksellä, mutta kyllä sitä noin pienen pennun kanssa herkästi pelästyy tommosia tilanteita. 

Tämän kuluneen viikon aikana on Ruka kerennyt oppia jo paljon kaikenlaista uutta. Uusiin ihmisiin on päässyt tutustumaan ja tuo on kyllä hirmu hyvin käyttäytyvä ja reipas ihmisten kanssa. Ja voi miten ihmiset tuosta tykkää. Paijaajia kyllä riittää heti kun ulos astutaan, mutta ihmekös tuo kun toinen on tommonen hellyyttävä pieni karhunpentu. 

Kodakaan ei ole vielä hermojaan menettänyt kakruun. Hyvin se vielä jaksaa sitä kahtella. Joka päivä oon nyt koittanut viettää Kodan kanssa laatuaikaa ainakin kerran päivässä kun oon viennyt sen pitkälle lenkille ilman pentua. Kovalla kiireellä se kuitenkin palaa pikkuveikkaa vahtimaan kotiin. 

Pentukurssillekin sain varattua meille paikan. Se odottaakin meitä sitten marraskuun lopussa. Jospa mulla taas heräisi into tämmöisiin ohjattuihin harrastusryhmiin. Saas nähä!

Maanantaina alkaa mulla taas työt. Arvatkaa kiinnostaisko yhtään, kun on saanut viikon viettää näitten karvaturrien kanssa? No juu ei kinostais, mutta pakkohan se on. Edessä on heti 7 päivän työputki, joista kaksi viimeistä vuoroa ovat öitä. Saa nähä miten jaksaminen riittää sitten kotona vielä näiden turrikoiden kanssa. Vieläpä kun tuo yks on melekonen touhottaja. Noh, onneksi on kuitenkin tuo toinen kasijalkainen apuna.

8vk

  

Kahdeksas viikko meneillään ipanalla. On se vielä niin vauvva. Kertakaikkisen ihana vauvva. Hänellä alkaa jo olla oma nimi hyvin hallussa. Tulee aina vauhdilla luo kuullessaan "Ruka". Tosin mieheni sanomana pentu ei ihan aina reagoi nimeensä. Oisko se sitten se äänenpaino tai jotain, mutta kuitenkin oma nimi alkaa olla hallussa ja samalla tosiaan tuota luoksetuloa ollaan harjoteltu pitkin päiviä. Leikin lomastakin singahtaa oitis luokse kutsusta. Niin fiksu poitsu! (Osaa se kyllä olla melko tollokin. Pari kertaa oon saanut silmiä pyöritellä päässä ja miettiä miten tyhmä joku voikaan olla :D)

Hihnassakin on alusta saakka kipitellyt tosi kivasti. Välillä jää toki pantaa rapsuttelemaan, mutta muuten tepsuttelee vierellä ja tutkii lähiympäristöä mielenkiinnolla. Ulkonakin reagoi nimeensä salamannopeasti ja ottaa kontaktia. Naksuttimeenkin ollaan jo ruvettu tutustumaan ja se on pennusta tosi kiva kapistus. Tottakai kun ruokaa satelee. 

Ruokakupin nähdessään tuo osaa jo nätisti istua nököttää paikoillaan ja odottaa kauniisti lupaa syödä. On tosi ahne kaveri, joten ruokapalkka toimii hyvin motivoijana, mutta yhtä hyvin myös lelut. Ollaankin kovasti pennun kanssa harjoiteltu yhdessä leikkimistä. Kaikki lelut on kivoja ja hauskaa on leikkiä sekä ihmisten kanssa, että Kodan kanssa ja myös ihan itsekseenkin. Lempparilelu taitaa kuitenkin olla tommoinen löysä (en keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan sitä), rapiseva sorsa. Sitä se viskoo mieluiten pitkin kämppää ja pihaa. 

Pissejä ja kakkoja tulee milloin minnekkin. Joskus sanomalehdelle, joskus ihan vain lattialle ja ulos aina kun satutaan kerkeämään oikeaan aikaan ovesta pihalle, mutta tälläistä pissikakkaralliahan se on näin pienen kanssa. Kovasti siivoamista, mutta se pitää kestää.

Kakru osaa myös istuen ja seisten pysyä paikoillaan jo pieniä hetkiä. Tämmöiselle, joka rakastaa kuvia räpsiä niin se on ihan ehdoton, että koira oppii paikoillaan pysymään kuvattaessa. Meillä kaikki koirat ovatkin oppineet tämän poseeraamisen jalon taidon hyvin nopsaa.

Kodasta en ole huomannut mitään mustasukkaisuuden merkkejä ainakaan vielä. Oikeastaan se on ollut nämä päivät niin kovin tyytyväinen ja mielissään uudesta pikku kaverista. Ja sekin että nyt on ollut paljon enemmän touhua pitkin päivää niin en usko, että Kodalla on valittamista. Oon kyllä huomannut, että Koda on jotenkin erityis tottelevainen ollut ihan kotona, sekä lenkillä. Toimii tosi hyvänä esimerkkinä pennulle!

Nämä ensimmäiset päivät pennun kanssa ovat kyllä sujuneet oikein mukavasti. Ei mitään valittamista!

Ruka talossa

Uusi ja älyttömän reipas perheenjäsen, Ruka, on nyt talossa. Pitkä automatka sujui pennulla loistavasti. Pikku tyyppi nukkui onnellisesti autossa ja taukopaikoilla jaloitteli rohkeasti. Löi jopa leikiksi joka paikassa ja sitten autoon palatessa jatkoi heti unia. Paremmin ei olisi edes voinut mennä. 

Kun kotia Kajaaniin päästiin, niin me kaksi jalkaiset oltiin jo ihan väsyneitä, mutta pikkumiehellä tottakai oli virtaa ja uteliaisuutta tutkia uusi ympäristö tarkasti läpi. Kodankin kanssa piti pihalla vetää ensimmäiset rallit. Olihan tämä uusi "isoveli" niin hauska tapaus. Kodakin otti pikku penskan hyvillä mielin vastaan ja vaikuttaa hänkin oikein tyytyväiseltä uuteen kaveriinsa. 

Kun valot sammuivat ja kaikki asettuivat nukkumaan, niin muksu päästi vain pari piippausta ja nukahti hyvillä mielin itsekin. Minä se oikeastaan salaa toivoin, että joutuisin/saisin mennä lattialle ikävöivän pennun tueksi, mutta eihän se minua tarvinnut koko yönä.

Aamulla herätessäni oli hienosti tehty pissit ja kakit sanomalehdelle ja hyvin virkeänä lähdettiin pihalle ulkoilemaan. Kodan kanssa painivat minkä jaksoivat ja ihanahan heidän riemua oli katsella läpi aamun.




Nyt aamupäivän mittaa ovat yhdessä ottaneet nokosia ja pentu käyttäytyy kuin olisi asunut täällä aina. Ei Koda ja Theddy pentuina ekoina päivinä uudessa kodissa olleet läheskään noin reippaita ja rohkeita, Koda varsinkaan. Sehän meille tullessaan linnottautui heti sohvan alle ja pysytteli siellä pitkän tovin. Tämä kakru se on mennä touhottanut täällä onnellisena siitä asti kuin taloon astui. Hieno pentu on kaikenkaikkiaan.

Saa nähä mitä siitä tulee jatkossa, kun heti alkuun sitä menen näin kovin kehumaan, mutta täällä nyt nautitaan täysin rinnoin äityslomasta näiden karvakuonojen kanssa.

Meille tulee vauvva

Nyt joku "kunnon" koiraihminen näkee punaista, kun kutsun koiranpentua vauvvaksi ja vieläpä oikein kahdella veellä! Apua. "Koira on koira, eikä mikään vauvva!" Tiedänhän minä sen, mutta mulle koiranpennut on aina olleet vauvvoja. Meille on tulossa urospentu, jota ihan hyvillä mielin kutsun pojaksi, poitsuksi, jäbäksi jne... Jonkun mielestä jo tämä on varmasti sitä koiran inhimillistämistä ja automaattisesti väärin. Ei minusta. 

Meillä koirille "lässytellään" ja "lellitellään" pennusta saakka ja sama meno jatkuu oli koira minkä ikäinen tahansa. "Moikka mammankulta, ihana nähdä sinua!" Tuollaisen lauseen kuulee minun suustani usein kun tulen vaikkapa pitkän työpäivän jälkeen kotiin. Monen mielestä noin voisi sanoa vain ihmiselle, mutta minä sanon ihan hyvillä mielin niin myös koiralleni, enkä koe siinä mitään väärää. Jos meillä menee ihmiset reissuun niin todennäköisesti tuodaan koirille tuliaisia aivan kuten ihmisillekkin. Onko tämä väärin? 

Varmasti kaikki jotka minut ovat nähneet ja kuulleet puhuvan koirilleni, tietävät juuri mistä puhun. Lepertelen ja hellittelen koiria paljon ja luulenpa että moni juuri tälläistä kavahtaa. Itse vain en ole koskaan huomannut moisesta olevan mitään haittaa. Meillä koirille on kuitenkin selvät rajat ja johdonmukainen kasvatus. En ole koskaan kokenut, että koirat olisivat minua koittaneet kyykyttää tai pompottaa. Kaikki koirien tarpeet huomioidaan, esim. liikunta ja ulkoilu. Tottakai koira on minullekin koira, eikä ihminen. En siis vie sitä paikkoihin, jotka ovat koirilta kiellettyjä jne. Aina mennään koirien ehdoilla, eikä heitä väkisin viedä esim. näyttelyihin, jos he eivät siitä pidä. Koiria ei pueta turhanpäiten vaatteisiin vaan annetaan olla ihan koiria, vaikka puhuttelenkin ja lellittelenkin.

Meillä koirat ovat rakkaita perheenjäseniä. Vaikka sitten jonkun mielestä olisivatkin inhimillistettyjä ja lellittyjä, niin ovat ne kyllä sitten täydellisiä sellaisia. Kodakin aina ollut koira helpoimmasta ja ihanimmasta päästä. En osaisi parempaa koiraa toivoakkaan. Ei se siis ole mamman lätinöistä pilalle mennyt, ei suinkaan. 

Kenties nyt kun katsotte pennulle ostamaani tarvike kasaa niin joku teistä pyöräyttelee silmiään. Miksi pitää koiranpennulle hankkia vaaleansininen nalleuniriepu, ihan kuin ihmisvauvalle? Hankin sen koska onhan se nyt ylisulonen! Saako tuleva pentuni jo lellityn koiran leiman otsaansa, kun se omistaa unirievun ja "vauvakirjan"? Eikö pelkkä narulelu riittäisi? 

Mutta jokainen tavallaan. Ei minulla ole mitään heitä vastaan, jotka eivät turhia koirilleen höpöttele, eivätkä ostele turhanpäiväisiä leluja ym. Minun tapani vain nyt on vähän erilainen, enkä näe siinä mitään väärää niin kauan kun koirat ovat elämäänsä tyytyväisiä ja kunnon koirakansalaisia lepertelystä huolimatta.

Ps. Miksi aika matelee? Tuntuu että tämä viikko on kestänyt jo ikuisuuden ja lauantaihin on vielä liian pitkä matka, mutta niinhän sitä sanotaan, että odottavan aika on pitkä.

Ilo irti

Aivan pian alkaa odotettu, ihanan kamala pentuarki. Viikonloppuna vietettiin viimeistä vapaata viikonloppua ennen pennun tuloa, joten käytiin ottamassa siitä ilo irti kotikonnuilla. Ei keretty kuin yksi yö siellä lusmuta, mutta olihan sekin jo jotain. Poitsuja käytiin tottakai juoksuttamassa heidän lemppari lenkkipaikassaan, eli Houraatissa. Siellä puolukat hehkuivat kirkkaan punaisina ja harmitti kovin, kun ei ollut aikaa, eikä välineitä jäädä poimimaan marjoja. Sieltä olisi hetkessä saanut ämpärin täyteen, sen verran paljon marjaa oli. Noh, Theddy se kuitenkin tykkäsi varvukosta napsia muutamat marjat aina leikin ja juoksun lomassa suihinsa. Parin tunnin pöpelikössä oleilun jälkeen oli autossa kotimatkalla kaksi hyvin väsynyttä, mutta tyytyväisen oloista lappalaista. Seuraavalla kerralla noihin maastoihin saapuukin sitten kolme lappalaista rymyämään, toivottavasti sulassa sovussa. 

8 minuuttia

Vaihtelu virkistää. Pitkästä aikaa videota!

Tahdon haastaa tähän blogihaasteeseen seuraavat blogit (ja haastaisin mieluusti nimenomaa vastailemaan videolla, mutta normaalisti kirjoittaenkin käy):

http://i-am-kaisamariaa.blogspot.fi/
http://emmikristiinan.blogspot.fi/
http://katiannausa.blogspot.fi/
http://more-than-we.blogspot.fi/
http://heidi-karoliina-a.blogspot.fi/
http://kylanmahti.blogspot.fi/
http://www.kaksinaamainen.com/
http://www.inamoment.fi/
http://holyfacepalm.blogspot.fi/
http://katja-dontdreamlive.blogspot.fi/
http://happy-heels.blogspot.fi/

Haastetuille 11 keksimääni kysymystä:

1. Mitkä ovat kolme kivointa asiaa syksyssä?

2. Mikä on suurin ilonaiheesi tänään?

3. Mikä on viimeisin hyvä tekosi?

4. Minkälainen on lempimukisi?

5. Mistä aamiaisesi yleensä koostuu?

6. Mikä on tämän hetken lempibiisisi?

7. Mikä on viimeisin katsomasi elokuva ja montako tähteä antaisit sille (0-5)?

8. Paras matkakohde missä olet elämäsi aikana ollut?

9. Mitä peliä pelasit viimeksi?

10. Oletko koskaan ajatellut olevasi huono ihminen?

11. Kuinka some-riippuvainen olet?

Kainuun korpien kuiskintaa

Eilen heitettiin reput selkään ja lähdettiin retkeilemään Talaskankaan luonnonsuojelualueelle, joka sijaitsee tästä meiltä noin 40km päässä. Lähdimme heti aamusta ja alku matka olikin hieman vilpoinen taivaltaa, mutta hyvin nopeasti päivä alkoi lämmetä ja sai heittää enimmät vaatteet repun pohjalle. Vaelsimme tosiaan semmoset vajaa 15 kilometriä ja saimme kulutettua matkaan noin kuutisen tuntia. Kerran teimme pitemmän pysähdyksen, kun ruokailtiin Pikku-Talas laavulla, joka oli muuten kerrassaan ihanalla paikalla. Kodakin rakastui paikkaan oitis ja niin onnellisena touhusi siellä meidän ruokailun ajan.

Maastoltaan Talaskankaan luonnonsuojelualue tarjosi meille monen monta suon ylitystä, sekä paljon paljon metsää. Omaan silmään suomaisemat ovat kivoja, mutta ennenkaikkea rakastan soiden tuoksua. Ah, se on kerrassaan ihanaa. Paikoitellen jouduttiin ihan kahlata soissa, kun suot olivat ahmaisseet pitkospuut suihinsa. Hyvillä vettä pitävillä kengillä kuitenkin selvittiin ilman sukkien kastumista. Tosin oisihan sitä voinut ihan kokonaan kengät ottaa pois ja avojaloin talsia soiden yli. 

Näin syksyllä on mielestäni otollisin aika vaelluksille, jos miinustetaan hirvikärpäset. Tälläkään reissulla niiltä ei voinut välttyä. Onneksi niitä ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömiä määriä, vaan lopulta näitä inhottavia salamatkustajia joutui nitistämään iholta ja vaatteista vain 21 koko reissun ajalta. 

Kaiken kaikkiaan oli oikein ihana retki kirkkaassa auringonpaisteessa. Hyvin virkistynyt olo jäi. Nyt kun parin viikon päästä se pikkumies astelee taloon, niin tälläisiä pitempiä retkiä voikin olla hieman hankalampi järjestää. Ehkä heitetään kakara vaan reppuun ja sitten menoks!

     

Kuravellipaskaa

Olet onnellisesti nukkumassa pitkän ja raskaan päivän jälkeen. Yhtäkkiä heräät koiran vinkumiseen ja edes takaisin ravaamiseen. Katsahdat kelloon, joka näyttää 02.30. Mietit mikä ihmeen hätä koirallasi on ja vaivoin saat kömmittyä ylös sängystä. Peittoon kääriytyneenä kipität takaovelle ja päästät koiran pihalle. Koira pörrää pihalla, kunnes lopulta tekee vain pissit puskaan. Kummastelet miten sille on keskellä yötä tullut pissihätä. Ehkä unohdit käyttää sitä illalla? Noh, joka tapauksessa palaat nopeasti sänkyyn ja koitat saada unen päästä taas kiinni, koska herätys töihin soi 05.00. 

Viimein nukahdat uudelleen, mutta et kerkeä kuin hetkisen torkahtaa, kun koira herättää sinut uudelleen. Tällä kertaa et ehdi kissaa sanoa kun koira jo juoksee olohuoneeseen ja sieltä kuuluu vain PRÖÖÖTS. Harpot kiireesti paikalle ja vastaasi tulee hyvin nolo koira, joka luikkii piiloon, sekä karmean oksettava paskan haju. Ja niinhän se reppana on vääntäny kunnon kuravellipaskat pitkin olohuonetta. Raivostuttaa, mutta et voi syyttää kuin itseäsi. Mitäs menit antamaan edellisenä päivänä koiralle ruuantähteesi, jotka eivät ilmiselvästi sopineet sen masulle. 

Seuraavaksi mietit miten aijot toimia. Paskaakohan koira vielä lisää? Pitäisikö se heti viedä ulos? Vai pitäisikö kuitenkin ensin siivota olohuone, ennenkuin paska palaa kiinni lattiaan? Päätät tarttua siivoustoimiin ensiksi. 

Sinua oksettaa, väsyttää ja kiukuttaa, mutta ei auta. Kun olohuone on siivottu niin etsit piiloon luikkineen koiran. Sen perskarvat ovat ihan paskassa, mutta ennen pesua päätät pukea itsellesi lenkkivaatteet päälle ja lähteä viemään koiraa varmuuden vuoksi pikku kävelylle, jos sieltä sattuisi lentämään ulos lisää tätä kuravellipaskaa. Hytiset kylmässä syysilmassa ja kierrät kilsan mittaisen lenkin. Koira näyttää onnelliselta, eikä pasko enää. Palaatte kotiin ja suoraan pesuhuoneeseen. Koira ei enää olekaan niin onnellinen kun joutuu pyllynpesulle, mutta se on silti suoritettava. 

Kun koiran pylly on puhdas niin kömmit sänkyyn ja huokaat. Katsahdat kelloon, joka kertoo, että herätykseesi on enää noin puoliska tuntia. Miehesi taputtaa sinua olalle ja kehuu kun olet niin reipas. Se ei hirveästi lohduta. Seuraavaksi miehesi kysyy: "Oletko vieläkin sitä mieltä, että meille pitää saada vielä toinenkin koira?". Mietit asiaa hetken. Käyt läpi tätäkin sessiota. Pian totetat päättäväisesti, että kyllä, kyllä meille tulee toinenkin koira.

Vaikka koirien kanssa joutuu joskus tämmöisiin epämukaviin tilanteisiin, jotka kiukuttavat ja väsyttävät, niin ovat ne kaiken sen tuskan arvoisia. Niin ja tässäkin tilanteessa tämä kaikki johtui vain omasta typeryydestäni. En voi koiraa syyttää ja usein se meneekin niin, että tämmöisetkin tilanteet ovat ihan omistajan omaa huolimattomuutta tai tyhmyyttä. 

Siispä olen nyt todella iloisin mielin ottamassa kotiimme ja perheeseemme toisen pissivän ja paskovan nelijalkaisen, enkä malta odottaa, että se pissi- ja kakkaralli pennun kanssa alkaa ihan muutamien viikkojen kuluttua. Tervetuloa vain!