Ah, niin ihana Suomen kesä. Pääsin eilettäin nauttimaan yhden päivän aikana monenlaisesta säästä lenkkeilyn parissa. Nimittäin...
Aamulenkki vietettiin semmoisessa perus pilvisessä ja semi lämpimässä säässä.
Pösilö aamu-uinnilla!
Päivänmittaa toinen lenkki vedettiinkin sitten melkoisessa sateessa ja tuulen tuiverruksessa, mutta eihän se meitä haitannut. Suomenlapinkoirathan lenkkeilevät säällä kuin säällä? Koda tosin ei lähtisi kovin mielellään tälläiseen säähän lenkille, ainakaan ilman sadetakkia, joten onneksi se sai upouuden sadesuojansa päälleen. Pinkki on miehinen väri.
Kolmannella lenkillä päästiinkin nauttimaan ihanasta auringon paisteesta, joka hyvin nopeasti lämmitti ilman niin, että hikikin nousi pintaan ja Theddy oli myös kuumissaan. Onneksi lenkkitien varrella kulki mukavia vesiojia, joihin oli hirvittävän hauska pulahdella viilentymään. Siis Theddy pulahteli.. en minä! (vaikka mieli ois tehnykki.)
Kuten kuvista ehkä saatoittekin jo huomata, niin meillä on otettu uusi lenkkeily sydeemi käyttöön. Elikkäs aamulenkillä on molemmat pojat mukana, samoin kun illalla viimeisellä pissatuslenkillä, mutta päivällä, kun ennen ollaan käytetty pojat silloinkin yhdessä tällä pitemmällä lenkillä, niin nykyään käydään kaksi eri lenkkiä kummankin koiran kanssa erikseen. Tämä siksi, koska Theddystä on kehkeytynyt yhtäkkiä täydellinen remmirähjääjä, sekä autojen perään sinkoilia. Ja jos molemmat pojat ovat yhdessä lenkillä, niin Koda ottaa Theddystä mallia varsinkin räyhäämisen suhteen, kun taas yksikseen lenkkeillessä Koda ei sano ohikulkijoille tai ylipäätään millekkään/kellekkään yhtikäs mitään, vaan on oikein mallikas lenkkikaveri. Jotenkas asioita helpottaa kummasti, kun jaksaa vain käyttää pojat erikseen tällä päivä lenkillä, jolloin myös liikennettä on huomattavasti enemmän kuin iltaisin ja aamuisin. Näin ollen voin keskittyä korjaamaan Theddyn pahoja tapoja rauhassa ja Kodakin saa lenkkeillä rauhassa, kun se sen oikeasti osaa. Nämä aamu ja ilta lenkit ovatkin sitten helppoja, vaikka molemmat ovatkin messissä, koska silloin ei autoja liiku, eikä ihmisiä kulje täälläpäin. Ja onhan tässä erikseen lenkittämisessä sekin hyvä puoli, että saavatpahan touhuta minun kanssani ilman, että se toinen häsää vieressä. Toisaalta taas vaatii minulta hurjasti enemmän aikaa, mutta näin kesällä tämä toimii oikein hyvin, kun ei ole muuta kuin aikaa! Toivotaan kuitenkin, että saadaan nuo Theddyn huonot tavat kondikseen syksyyn mennessä. Ehkä ne haihtuvat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Ja kenties se on vain tuo ikä. Mutta mutta.. näillä mennään!
Kuinka pitkiä yleensä nää sun tekemät lenkit on? Ko jaksat nii kovasti mennä, ku koirat päivällä vielä eri aikaanki? :)
VastaaPoistaMennään aina ihan fiiliksen mukaan. Meillä ei oo mitään tarkkoja matkoja, että aamulenkki pitää aina olla tietyn pitkä jne. Ja meillä ainakin lenkkeily aika merkitsee enemmän kuin se pituus, varsinkin kun lähes aina mennään koirat vapaana. Mutta jos jotain pitäis heittää niin aamulenkit kestää vähintään sen puolituntia, ja tosiaan joskus hurahtaa useampi tuntikin. Ja tää päivälenkit eri aikaan -käytäntöhän meillä alko vasta eilen ja sillon sai molemmat parin tunnin lenkit. Ja sitten se iltapissatus nyt ei montaa minuttia vie. Mutta tosiaan fiiliksen mukaan lenkkeillään (: Sitten kun arki koittaa niin lenkkeilyt varmasti vähän muuttuu taas.
PoistaIhania kuvia ! :)
VastaaPoistaKiitos hurjasti :)
PoistaAivan ihanat kuvat, tosi sulosia koiria c:
VastaaPoistacowswings.blogspot.com
Suuret kiitokset kehuista! :)
PoistaNiin ihanat koirat ja upeita kuvia!:)
VastaaPoistahttp://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/
Hih, kiitoksia kovasti! :)
Poistaawws mitä koiria! :)
VastaaPoistahttp://ijustwannadreamjee.blogspot.fi/
Onhan ne aika awws (:
PoistaTosi kiva blogi ja suloisia koiria! :)
VastaaPoistahttp://vlittlethings.blogspot.fi/
Voi kiitos kovasti! (:
Poista