Mitä kesällä?

Kuten tiedetään, niin Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, joten sen jokainen päivä täytyy nauttia kuin se olisi viimeinen. Siksipä ei ole yhtään hullumpi ajatus tehdä näitä kesän must do -listoja, joista sitten löytyy kaikki puuhastelut, joita tahtoisi kesän aikana ehtiä tehdä ja kokea. Viime kesänä mun listalta löytyi huimat 50 eri kohtaa, joista suurimman osan myös toteutin. Tällä kertaa en uskalla ihan noin montaa eri juttua kirjata ylös, ihan jo sen takia, että mulla on kesän aikana vain yksi vaivainen lomaviikko ja muuten oonkin sitten töissä, tai toki sillon tällön niitä vapaapäiviäkin löytyy, mutta siis kuitenkin olen suurimman osan ajasta töissä. Toivottavasti sitä silti ehtii nauttia kesästä. Tänä kesänä tahtoisin nimittäin toteuttaa ainakin seuraavat asiat:

1. Herkutella mansikoilla

2. Viettää ihana juhannus Kalajoella 

3. Käydä Kainuun musiikkijuhlilla

4. Uiskennella tottakai

5. Loikoilla riippumatossa

6. Paistatella päivää kaikessa rauhassa

7. Grillailla

8. Lenkkeillä aamuauringon noustessa

9. Valokuvata kaunista Suomen kesää

10. Edes yksi vaellusreissu

11. Naatiskella terassilla parin huurteisen kera

12. Pelailla kesäpihapelejä ulkosalla

13. Pikinik

14. Käydä torikahvilla

15. Jumputtaa hyvää kesämusaa

16. Käyttää kesämekkoa

Jospa nämä kaikki kuusitoista kohtaa pääsisivät toteutukseen tänä kesänä. Sitten olisi kesä jo aika mallillaan! Tuo viimeinenkin kohta on kyllä pakko koittaa toteuttaa. Kuten ehkä tiedätte, niin en ole koskaan ollut mikään mekkotyttö, joten en edes omista yhden yhtä kesämekkoa, mutta jotenkin nyt on herännyt mielenkiinto kyseisiä riepuja kohtaan, joten ehkäpä se tänä kesänä joku kiva kesätanttu eksyy minunkin päälleni. Saa nähdä! Minkälaisilla kokemuksilla te olette ajatelleet kesänne täyttää? 

Turhat jorinat

Ihana rakas pikkusisko oli piristämässä pitkästä aikaa taas viikonloppua ja samalla myös apuna muuttohommissa. Hauskaa oli niinkuin aina kun pikkusisko on kyläilemässä ja voi miten paljon Kodakin riemastui kun oltiin Jennaa linja-autoasemalla vastassa. Muuttopakkailutkin saatiin yhdessä hyvin käyntiin ja osa tavaroista jo odottaakin purkamista uudella kämpällä ja huomenna muuttomiehet kantaa sinne loputkin. Oon ihan intona kun pääsee pois tästä tunkkaisesta kerrostaloasunnosta toivottavasti kaikinpuolin parempaan rivariasuntoon! Enempää en kerkeä tässä turinoida, kun noita muuttohommia riittää tälle illalle vielä ihan urakaksi asti. Halusin kuitenkin vain muutaman sanan tulla tänne rustaamaan ja parit kuvatkin esille laittamaan. Niin ja älkää huoliko... kunhan tämä muuttohässäkkä on pois alta, niin pääsen kunnolla toteuttamaan mun rästissä olevia  "kunnon" postausideoitakin ja päästään muihinkin aiheisiin, kuin vain näihin "turhiin ja tavallisiin" jorinoihin. Siispä seuraavaan kertaan, morjens!

Kodan kanssa aina lällätellään toisillemme. LÄLLÄSLÄÄ vaan sullekkin!

Missä "pause" -nappi?

Hei taas pitkästä aikaa, tai no pitkästä ja pitkästä, mutta minulle on kyllä tämä yli viikon hiljaisuus täällä blogissa tuntunut ikuisuudelta. Ei ole vain ehtinyt rauhassa istahtaa koneelle postauksia värkkäilemään, vaikka ideoita olisikin riittänyt kirjoittamiseen. Tuntuu taas, että tämä toukokuu viilettää ohitse ihan liian lujaa. Parhaillaan haluaisin löytää jostain sen "pause" -napin ja stopata ajan kulun ihan hetkeksikin vain ja lysähtää sängylle rauhoittumaan ja purkamaan ajatuksia. Harmi vain, että moista "pause" -nappia ei taida olla olemassakaan. Pakko vain yrittää pysyä ajan mukana. Tai sitten pitäisi vain lopettaa tämä stressaaminen ajan kulumisesta ja keskittyä hetkeen. Aina se ei ole niin helppoa. 

Parhaillaan täällä meillä pyörii siis muuttorumpa. Tai pyörii ja pyörii.. aika heikosti se on lähtenyt pyörimään. Vasta ihan muutamat tavarat on pakattuna ja kämppä tuntuu niin sekasorrolta, ettei oikein tiedä mistä alottaa. Ensi viikon tiistaina tulee muuttopalvelu apuun ja roudaa tavarat uuteen kämppään, joten siihen mennessä pitäisi olla aikalailla pakattuna. Kamalinta on, että saan hoitaa nämä pakkailut ihan itekseni aina kuin vain töiltäni ehdin. Poikaystävä nimittäin lähti kouluporukan kanssa reissuun ja palaa vasta ensi maanantaina. Minulla siis riittää urakkaa kerrakseen, mutta onneksi viikonloppuna pelastava enkeli, eli pikkusiskoni, rientää apuun! 

Palataanpa tuohon poikaystävääni ja hänen reissuunsa. Nimittäin mun tekee nyt mieli lällyillä hetki rakkaudesta. Ei hätää, ihan pari sanaa vain! Hih. On se jännä juttu, miten sitä voikaan olla näin kiintynyt johonkin toiseen. Nytkin oon kerennyt jo kyyneiletä vierittää ikävästä, vaikka vasta eilenhän mää sen hömpän saattelin matkaan ja ei viikko pitäisi olla edes pitkä aika erossa. Ollaanhan sitä ennenkin kestetty pitempiäkin aikoja erillään, mm. armeija aikoina. Noh, ihmismieli on omituinen ja jos on ikävä niin on ikävä, minkäs sille mahtaa. Tekee kuitenkin ihan hyvää ikävöidä toista välillä. 

Nyt tekisi mieli jakaa tähän ällösöpöjä kuvia meistä, mutta koska sitä en tee, niin pöllin kuitenkin erään kuvan weheartitistä, joka kiteyttää mun fiiliksen ja ajatuksen just nyt, vaikka kohta tämä kamala stressi kuitenkin taas puskee mun vaaleanpunaisten pilvilinnojen ylitse. 

Paljakan pöpelikössä

Ihana vapaa sunnuntai. Aurinko on paistanut lähes tulkoon pilvettömältä taivaalta koko päivän ja ilmassa on ollut juuri sitä piristävää kevään tuoksua, ai että. Tästä kauniista päivästä lähdettiin poikaystävän ja Kodan kanssa nauttimaan Paljakkaan, koska äitienpäivää ei viitsitty lähteä Keski-Pohjanmaalle saakka juhlistamaan nyt, kun vasta siellä käytiin ja onhan sinne kuitenkin matkaa ajella.

Siispä tosiaan pakkasimme rinkkaan päivävaellukselle tarpeelliset kamat ja lähdimme Paljakkaan, tarkoituksena kiertää n. 20km kilsan lenkki. Perille kun päästiin niin alku ei todelakaan sujunut ihan mallikkaasti. Emme millään meinanneet löytää reittiä ja pyörimme edes takaisin Paljakan laskettelurinteillä. Paikan päällä oli aika paljon vielä lunta, ja siellä missä ei ollut lunta niin oli hirmuisia tulvia. Siis sitä vettä ja lunta oli ihan joka paikassa, niin ja myös mutaa! Jo ensimmäisillä metreillä sain kenkänikin näyttämään tältä:

No hermothan siinä tuumas mennä jo heti alkumetreillä, mutta sinnikkäästi vain jatkettiin tarpomista milloin missäkin vellissä, kunnes löysimme tämän maalimerkein merkatun reitin, jota olimme aikeissa lähteä kulkemaan. Aikaa oli jo nyt kulunut niin paljon ja reitti näytti olevan ihan polviin asti upottavaa hankea, niin päätettiin unohtaa se suosiolla. Silloin poikaystäväni päätti, että kiipeäisimme rinnettä ylös huipulle saakka. No tottakai nämä hullut sitten lähtivät kipuamaan sitä kaikista jyrkintä rinnettä. Siinä sai hieman puuskuttaa ja jalkalihakset tehdä töitä. Välillä sitä kyllä sai kiivetä ihan kunnolla kaikki raajat maassa, kun loppuakohden rinne jyrkkeni vain. Muutamien levähdystaukojen ja kirosanojen jälkeen päästiin kuin päästiinkin huipulle ja sehän tietysti oli mahtava tunne, kun välillä kivutessa tuntui siltä, ettei ylös asti selviäisi. Tuommoista luonnossa kiipeilyä voisi kyllä alkaa harrastamaan vähän useamminkin!

Rinteen huipulla sitten samoiltiin sinne tänne ja löydettiin kiva laavupaikkakin, jossa saatiin tulet tehtyä ja syötyä. Sitten vain nautittiin luonnon rauhasta ja ladattiin akkuja tulevaa arkiviikkoa varten. Niin ja minä tottakai räpsin parit kuvat, kuten yleensä. Mutta täytyy kyllä taas vain todeta, että on se Suomen luonto vain ihmeellisen ihana. 

Takaisin autolle palattiin semmoisen reippaan neljän tunnin jälkeen ja todella hyvillä fiiliksillä lähdettiin kotia kohti, vaikka suunnitelmat olivat periaatteessa menneet ihan mönkään, niin ei tämä reissu yhtään hullumpi ollut. Ehkä me vielä yritetään joskus toisten käydä vaeltamassa se 20km reitti, kunhan nuo lumet vain sulaisivat sieltäkin. 

Kodakin nautti tästä reissustamme täysin siemauksin. En muistakaan milloin viimeksi olisin nähnyt sen noin onnellisina. Sen silmät oikein säihky, kun se kiipeili rinteellä ja telmi lumessa. Välillä se pysähtyi pitkiksikin ajoiksi istuskelemaan ja katselemaan maisemia. Siinä sitten koitin pähkäillä, että mitähän sen pienessä päässä oikein mahtoi liikkua. Koda on kyllä niin mahtava pakkaus ja oiva kaveri vaelluksille. En malta odottaa, että tulee joskus tilaisuus ottaa sekin mukaan jollekkin pitemmälle vaellukselle. Uskoisin, että sen kanssa pärjäisi hyvin yöt teltassakin.

Onnenpäivät

Tällä kuluneella viikolla on ollut hymy ja ilo herkässä meillä kaksijalkaisilla, mutta myös Kodalla. Aloitetaanpas vaikka meidän kaksijalkaisten ilonaiheista, tai nostetaan esille nyt vain tämä suurin ilonaihe. Nimittäin... keskiviikkona, kun minulla oli ne syntymäpäivät, niin sain aivan mahtavan syntymäpäivälahjan. Keskiviikkoiltana minulla soi puhelin ja tämän puhelun jälkeen kuului suuria riemunkiljahduksia. ME SAATIIN SE KÄMPPÄ! Eli juuri se, mistä viime postauksessakin mainitsin. Tänään juuri käytiin vuokrasopimukset allekirjoittamassa ja 1.6 alkaen asutaankin ihanassa rivitaloasunnossa, jossa on 64 neliötä, sauna, autotalli, aidattu piha... juuri kaikkea sitä mitä haettiinkin. Oon niin intona. Ihana päästä muuttamaan rivitaloon. Ei tarvitse enää kivuta portaita ees taas ja Kodakin saa kelliä pihalla ihan niin paljon kuin tahtoo. En malta odottaa muuttoa!

Niin ja itse asiassa juuri tuo keskiviikkopäivä oli myös Kodan onnenpäivä. Poika nimittäin pääsi ihanaan naisseuraan pitkästä aikaa lenkkeilemään ja leikkimään. Tapasimme nimittäin kauniit lappalaistytöt Kuuran ja Pihkan omistajansa kera tottakai. Edellisestä tapaamisesta olikin kerenyt jo vierähtää tovi. Tämä kolmikko tulee ihanasti juttuun keskenään ja nyt Pihkakin oli aivan lääpällään tähän meidän komistukseen. Pusuja herui puolin ja toisin, mutta onneksi meillä Koda on oppinut olemaan naisten seurassa suhteellisen siveellisesti. Ei ole kokoajan yrittämässä selkään, vaan ihan nätisti osaa tyttöjen kanssa touhuta ja peuhata. On se niin herrasmies!

Viettäkäähän ihana viikonloppu!

Kaksikymppinen

Näin se jo tupsahti ihana toukokuukin ja saapui minun syntymäpäivät. Happy birthday to me! Tänään tämä ikämittarini pyörähti lukemaan 20. Hui. Olen kakskymppinen! Tuo näyttää ja tuntuu niin isolta luvulta, kun on jo niin pitkään tottunut niihin ykkösillä alkaviin, mutta eiköhän tähän uuteen lukuunkin totu aikanaan.

En ehkä ihan ois osannu kuvitella, että jo tämän ikäisenä elän tätä ns. "tavallisen tylsää aikuisten elämää". Eli asun oman kullan kanssa ja käyn töissä ja hoidan kotia ja siinäpä se lyhykäisyydessään, tämä perus muotti. Lapsethan tästä enää puuttuisivat, mutta niitä ei kyllä ole suunnitelmissa nyt eikä myöhemminkään. Tuntuu välillä aika kamalaltakin ajatukselta, että tätä se tulee olemaan seuraavatkin vuosikymmenet. Mutta toisaalta, mitäpä muutakaan se olisi, eikä tässä mitään vikaa ole. Ihanaa tavallista arkea, jossa pitää osata nauttia niistä pienistäkin asioista. Ennen sitä aina jotenkin ajatteli, ettei haluaisi juuttua tähän tavalliseen oravanpyörään, mutta mitäpä muitakaan vaihtoehtoja sitä olisi. Tai olisihan niitä kai, mutta mutta... tätä aihetta kun alkoi nyt toden teolla pyörittelemään päässä niin tulin siihen tulokseen, että ei omaa elämäänsä kannata alkaa tällä tavoin miettimään ja luokittelemaan sitä esimerkiksi juuri "tavalliseen aikuisten elämään" tai "perus opiskelija elämään" ja mitä näitä nyt on. Jokaisen tulisi kuitenkin elää elämäänsä juuri niinkuin parhaaksi näkee, oli se sitten tätä perus oravanpyörää tai jotain muuta. Päivä kerrallaan ja pyritään siihen, että ollaan onnellisia! Mielestäni se on tärkeintä.

Tähän aiheeseen liittyen täytyy jakaa tämä DNA:n mainos, jonka jokainen vähääkään telkkaria katsova on varmasti nähnyt, mutta minä kyllä tykkään tästä mainoksesta jostain syystä todella paljon. Minussa se ainakin herättää paljon ajatuksia. Toisaalta oon kyllä nähny ton jo niin monen monta kertaa, että pikku hiljaa alkaa tämäkin mainos ärsyttää, kuten mainokset nyt yleensäkin. Jaan sen silti tähän.

Tosiaan mun synttäripävä on tänään ja miten aijon sitä juhlistaa? Tämän synttärisankarin aamu alkoi sillä, että rakas toi aamukahvit sänkyyn ja käytti Kodan aamulenkillä, että sai prinsessa pötkötellä kaikessa rauhassa sängyssä. Ihana aamu. Tarkoituksena olisi vielä tänään käydä vähän shoppailemassa ja jossain ulkona syömässä. Illalla sitten herkuttelua ja kenties leffaa. Kiva päivä siis tiedossa, joten suljenpas nyt tämän tietokoneen ja lähden nauttimaan tästä synttäripäivästä ja vapaapäivästä, kun tuo aurinkokin näyttäisi välillä ainakin pilkahtelevan pilvien takaa.

Ps. Tänä iltana tulee tieto, että saadaanko me sitä rivarikämppää mitä käytiin viime sunnuntaina katsomassa. Ainakin 8 muutakin pariskuntaa oli asunnosta kiinnostunut, joten pitäkäähän te kaikki peukut pystyssä meille!

Lumista vappua!

Vappuaattoon sai ainakin täällä meillä herätä hyvin lumisiin tunnelmiin. Koda ainakin tykkää jos kukaan muu ei! Se on vedellyt ulkona melkoisia ralleja ihan mielissään. Aamulenkillä sen ilme oli  ihan, että "JEE! LUMI TULI TAKAISIN. KATO KATO! KUINKA KIVAA, JEE!" Enkä minäkään viitsi valittaa. Tänään oli aivan ihana ilma lähteä vappuaaton retkelle lammen rannalle! Samalla käytiin jo vähän kurkkimassa erään asunnon, jota mennään tarkemmin sitten sunnuntai-iltana katsomaan, niin sen sijaintia ja ympäristöä. Toivottavasti itse asunto ois yhtä kiva, kuin sen sijainti! Jännittää kovasti.

Mulla on siis tänään ollut vapaapäivä, mutta huomisen ja viikonlopun vietänkin sitten ahkerana töissä. Tänään kuitenkin herkutellaan tippaleivillä ja simalla oikein olan takaa! Nauttikaahan tekin vapusta, oli se sitten luminen tai ei. 

Kaksin aina kaunihimpi

Viikonloppu vierailumme aikana oli ihana taas nähdä nuo kaksi karvapersettä yhdessä. Ovat ne sitten niin lutusia kimpassa ja ennen kaikkea onnellisen oloisia kun toinen on kaverina. Onhan se nyt tietysti kivempi kun on joku kaveri, jonka kanssa mennä ja touhuta. Ei tarvitse yksin nurkassa pötkötellä, kun voi mukavasti yhdessä vieri vieressä ottaa tirsat. Ulkona on aina painikaveri matkassa, jonka kanssa on paljon kivempi rymytä metiköissä kuin yksikseen vain nuuskutella. Niinhän sitä sanotaan, että kaksin aina kaunihimpi ja pitäähän se paikkaansa koirienkin kanssa (ei nyt tosin kaikissa tilanteissa, mutta kuitenkin).

Hirveä tilanne on aina sitten vierailujen jälkeen erottaa nuo paita ja peppu toisistaan, vaikka hyvillä mielin se Koda ainakin kotiin lähtee, eikä mitenkään masennu tai mitään, mutta on se silti vähän kurjaa. Theddyhän aikaisemmin teki sitä, että vierailujemme jälkeen se lopetti syömisen joksikin aikaa, mutta en tiedä tekeekö se sitä enää. Eli kyllähän nämä yksikseenkin pärjää, mutta yhdessä on aina mukavampaa!

Mullahan oli tuossa jo pitkään pentukuumetta ja syksyllä ihan tosissani ajattelin, että nyt Kodalle sen kaverin hommaan Kajaaniin, mutta nämä suunnitelmat hautautuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun aloitin vuorotyöt ja alkoi tulemaan niitä 14h vuorojakin. Silloin totesin, etten voi pentua ottaa, kun poikaystävän joutuu Kodaakin hoitamaan niin paljon minun töitteni takia. Noh, nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että kun tämä nykyinen työsopimukseni loppuu 31.7, niin 1.8 jatkan töitä lastenhoitajana, mutta en vuorohoitoryhmässä, vaan ihan tavallisessa päiväkotiryhmässä, joka tarkoittaisi sitten ihan tavallaisia työtunteja ma-pe. Jolloin olosuhteet olisivat ihan erit toisen koiran hankintaan nähden.

Nyt siis pentuhaaveeni ja kuumeni on kaivautunut esiin kuopasta jonne ne aikaisemmin hautasin odottamaan parempia aikoja. Olen valtavan innoissani. Nyt tässä on enää se "este" pentua ajatellen, että tahdon muuttaa tästä kerrostalosta pois. En jaksaisi edes ajatella sitä pissa- ja kakkarallia täällä nykyisessä asunnossa kolmannessa kerroksessa. Kovassa etsinnässä on nyt siis rivitalo tai luhtitalon ala-kerta tms, jossa on edes pieni pläntti omaa pihaa. Jos moinen löytyy tässä kevään ja kesän aikana niin elämäntilanne alkaisi olemaan oikein otollinen toiselle koiralle. HUI. Koitan nyt olla innostumatta liikaa, mutta kyllä tässä on taas tulevia pentueita alettu kurkkia sillä silmällä. Saa nähdä miten käy!

Kivaa ja ei niin kivaa

Heti alkuun täytyy päivittää tilanne mun sairasteluista, jotka ovat jatkuneet jo aika pitkän tovin. Nyt parhaillaan ollaan jo aikalailla terveiden kirjoissa, viimein ja vihdoin, mitä nyt vielä nokka aivan tukossa, mutta eiköhän se vielä saada auki. Eli voiton puolella ollaan! Toivotaan kuitenkin nyt sormet ja varpaat ristissä, että nää mun sairastelut ois nyt tässä ja pääsisin normi arkeen kiinni ja töitä painamaan.

Sitten muihin aiheisiin. Varmaan teitäkin väsyttää jo lukea noista mun ainaisista sairasteluistani, joten mitäs muuta meille kuuluu? Noh, tultiin nyt viettään mun vapaata viikonloppuani tänne kotikotiin Keski-Pohjanmaalle pitkästä aikaa. Aluksi suunnitelmissa oli tulla vappua viettämään tänne, mutta mulla olikin työvuoroja pe, la ja su ens viikolla, joten tultiinkin nyt viikonloppuna. Hauskaa on ollut, mutta kyllä nää tämmöset viikonlopun pikavisiitit on kamalia, kun ois niin paljon ihmisiä joiden kanssa tahtois viettää aikaa, mutta ei vaan yksinkertaisesti ehdi kaikkia nähdä. 

Pe-la illan ja yön vietin hulvattomassa seurassa ihanien leidien kanssa mökkeillen Kalajoella ja sieltä reissusta kun selvisin, niin tänään saatiin piiitkästä piitkästä aikaa kasaan vanha kunnon poppoomme. Meidän poitsut pääsi moikkaamaan tolleritytsyjä Lyyliä ja Saanaa ja heittään lenkkiä niiden kanssa tai pitäisikö sanoa keräilemään punkkeja...

Yeap! Ne iljetykset ovat taas heränneet tämän ihanan kevään tulon myötä ja saapuneet pilaamaan kaikki lenkit. Meillä Kajaanissa päin ei kuulemma punkkeja paljoa ole, mutta siis täällä kotikotona niitä ällötyksiä sikiää aivan valtavasti. Tuon meidän tämän päiväisen lenkkimmekin aikana kaveri löysi 6 salamatkustajaa koirien turkeista ja minä Kodasta 3. Theddystä niitä on aivan mahdoton nähdä ja löytää ja sillä nyt olikin punkkipanta kaulassa, että toivottavasti se tepsi sillä. Mutta siis hyvin ovat jo vauhdissa nuo otukset, joten eipä täällä ole mitään asiaa kivoihin lenkkipaikkoihin pelloille ym. Ja joka lenkin jälkeen täytyy kunnon punkkitarkastukset suorittaa. HYI. 

Saa nähdä mitä tää tule olemaan noiden punkkien osalta tulevaisuudessa, kun joka vuosi niitä on vain enempi ja enempi. En sitten tiedä kuinka paljon enempi ne on alkaneet niitä tauteja levittää ja kantaa, mutta siis jotainhan niille pitää keksiä ennenkuin ne valtaa kaikki pihat ja pientareet niin ettei tohi ulos mennä! Toista se oli sillon joskus ku ite oli penska. Sai vapaasti makoilla pelloilla heinikossa eikä edes oltu kuultu mistään punkeista. Oi niitä vanhoja hyviä aikoja...

Onneksi huomenna päästään Kodan kanssa karkuun punkkeja takaisin Kajjaaniin!

Miltä näyttää tilanne tuollaisen koirien yhteiskuvan jälkeen, kun kamera on kuvat räpsinyt ja malleille huudetaan "Jee hyvä! Saa tulla." ? No vastauksen saatte kun katsotte kuvan alta. Kiirehän siinä tulee. Kuka saa ekan namin palkaksi poseerauksesta?! Kielet pitkällä. Koda vähän jäljessä muista, kuten tavallista.

Vuodet vierii

Ja näin tuli taas Kodan aika juhlia synttäreitään. Oivoi, mihin tämä aika menee. Mun pieni karhunpoikanen on muka jo VIISI vuotta vanaha. Tekis mieli sanoa vaan että en usko, mutta uskottavahan se on. Mun reipas iso mies, todellinen mamman kultapoika!

Aamulla kiireessä väsäsin synttärisankarille pienen kakun naudan jauhelihasta, nameista ja porkkanasta ja kyllä näytti kelpaavan. Kattokaa nyt vaikka tuota oikeanpuoleista kuvaa. Sillä meinas silmät tippua jo päästä kun mamma se vaan räpsii kuvia vaikka pitäis jo päästä kakun kimppuun. Haha, voi toista. Ois oikeastaan pitänyt tajuta ottaa videolle tuokin tilanne. Koko koira vaan tärisi ja vikisi kun oli niin intona. On se ihana ilahduttaa toista! 

Harmi, etten voinut jäädä Kodalle kuitenkaan keksimään syntymäpäivän kunniaksi mitään erityistä kivaa virikettä tuota kakkua enempää, koska työpäivähän se mulla oli. Poikaystävä on onneksi viihdyttänyt täällä sitten tätä meidän sankaria ja nyt illalla on Koda päässyt nauttimaan mamman kainalossa köllöttelystä ja aimo annoksesta rapsuttelua. Nimittäin arvatkaas kelle iski taas reipas kuume?! Oi kyllä... Huomenna jos sitä pääsis lääkäriä jututtaan tästä ainaisesta sairastamisesta. Alkaa tympiä oikein kunnolla tämä. Nyt kuitenkin kipin kapin takaisin sänkyyn peiton alle, palaillaan!