Otsikko on lainattu Seppo Taalasmaan suusta. Pisti niin hauskasti korvaan toissa päiväisestä salkkari jaksosta, että pakko käyttää :)
Meidän kuulumisia.. Hmm. Tavallista arkea on viimepäivät ollut ja nyt sitten odotettu, sekä ansaittu viikonloppu viimein täällä. Ihanata. Ja otsikko olkoon ohje tälle viikonlopulle, niin minulle kuin teille lukijoillekkin! (:
No mutta, koitanpa nyt vähän kertoilla puuhasteluistamme kuvien kera.
Koda poikaa tuossa äsken harjailin, kun sillä tuumaa olla ihan tajuton karvanlähtöaika. Kuvassa näkyvä karvamäärä irtos n. 5minuutin aikana pelkästä koiran takalistosta. Vielä ois harjattavaa jäljellä, mutta ei raaskis kyniä sitä ihan kaljuksi!
Ja tänään päätin myös pyhittää molemmille pojille kahen keskeistä aikaa minun kanssani. Kodan kanssa käytiin jo riehumassa ja telmimässä tuossa läheisellä laavulla. Pikkusiskoni oli siellä myös kameransa kanssa heilumassa ja minä omani. Kodasta kyllä huokui hirmusta iloa ja virtaa, mitä ei oo pitkään aikaan ollut. Se jopa innoissaan treenas kanssani ja oli oikein hyvässä vireessä. Tottakai se on sille mukava päästä vetämään lenkki ilman Theddyä.
Seuraavaksi oiskin sitten tiedossa lenkkeilyä Theddyn kanssa kahdestaan.. tai no kolmestaan, sillä poikaystäväni tulee mukaan myös, mutta siis niin, että Koda jää kotiin. Saa Theddykin vähän erityishuomiota.
Mutta ennen uudelle lenkille lähtöä.. kuvasaldoa lenkiltä Kodan ja pikkusiskon kanssa. (Olipa huonosti muodostettu lause? O.o)
Hyvät viikonloput kaikille!
Ihania talvikuvia hauvvasta <3
VastaaPoistaKiitoksia! :)
Poistaaivan upeita kuvia ! itse ennen treenailin sakemanneja aika palijon, ja iski hirviä ikävä sitä aikaa, ku kahteli tätä sun blogia. :oo
VastaaPoistaVoi kiitoksia kehuista! :) Ja mukava jos herätti muistoja mieleen.
Poista