Onneksi ei vilukissoja

Oli ihana herätä tänä aamuna ja huomata, että tänäänkin pääsee nauttimaan ihanasta pakkaspäivästä. Lenkille lähtiessä mittari näytti -23, joten vaatettakin tuli puettua päälle useampi kerros, että varmasti tarkeni. Onnistuin kyllä pukemaan täydellisesti, kun en tuntenut kylmää laisinkaan. Mulla oli koko lenkin ajan ihan lämpönen fiilis ja ainut mistä tiesi, että on kova pakkanen oli se, että ripset jääty toisiinsa kiinni ja meni ihan kuuraan.

Mä tarkenin seuraavanlaisella asukokonaisuudella; fleece kerrasto (housut ja paita), niiden päälle lökärit ja fleecetakki, ja niiden päälle vielä tuulipuku (housut ja takki). Villasukat oli jalassa ja kunnon rukkaset kädessä. Ei tuumannukkaa jäätyä varpaat eikä sormet. Päässä oli kypärälakin tapanen ja melko ohut pipo. Näillä tarettiin paremmin kuin hyvin, eikä liian kuumakaan tullut. 

Tänään päätin pyhittää enemmän aikaa Kodalle. Ollaan vietetty aikaa ihan kahestaan, ilman Theddyä. Lenkkeiltiinkin kahestaan ja Koda oli jotenkin superhyper energinen ja pirtsakka. Hyvä päästä senkin välillä eroon hulivili Theddystä. 

Onneksi sitä omistaa tuommosia turrikoita, jotka ei pakkasta kavahda. Ois kurja jos ite vaan tykkäis tommosista pakkaskeleistä ja koiraa ei yhtää huvittais palelluttaa itteensä tarpomalla tuolla hangissa. Suomenlapinkoira on minulle siis oiva kumppani tässäkin mielessä, kun molemmat tykätään talvesta ja paukku pakkasistakin. 

Pentu-haaste | Koda

Olenkin jo jonkinaikaa suunnitellut tekeväni pentu-haaste postauksen. Joka on lähtöisin blogista pentumaista. Hokasin, että nyt olisikin sopiva sauma toteuttaa haastetta. Ja koska meillä kun näitä koiria on kaksin kappalainen, niin olkoon tämä ensimmäinen osa haastetta, joka on omistettu Kodan pentuajan muistelointiin.  Theddy saakoon oman postauksensa pentuajastaan sitten hieman myöhemmin. 

"Ideana on laittaa kuvia koiran vauva-ajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voi myös kertoa hassuja/hölmöjä tapoja mitä koira omisti pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat ovat sillä edelleen. Sitten haastetaan 3 muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta."

Koda saapui meille ollessaan 10viikkoinen. Se pieni pallero oli jotain joka sulatti ainakin minun sydämeni heti oitis. En ollut koskaan nähnyt mitään niin suloista. Pieni ja aluksi niin hirmuisen ujo ketunpoikasta muistuttava otus oli niin suloinen näky, että eihän sitä raaskinut edes komentaa. Vielä tänäkin päivänä se osaa käyttää suloisuuttaan hyväksi. Se kyllä tietää, että on yhä minun mielestäni maailman ihanin nelijalkainen, jolle ei voi olla pitkään vihainen vaikka se mitä tekisi.
Alku aikoina monet ohikulkijat totesivat pikku Kodan olevan enemmän kettu kuin koira. Suomenlapinkoiraksi sitä ei ainakaan uskottu.

Suloisen ja erittäin rauhallisen kuoren alta paljastui ja pilkahteli aina välillä sitä vauhdikastakin puolta. Aivan kuten tänäkin päivänä Koda osasi myös silloin riehua sydämensä kyllyydestä aina kun siltä tuntui, vaikka yleensä olikin niin rauhallinen tapaus. Jotenkin niistä sen riemunpyrskähdyksistä nautti aina enemmän, kun pentu oli suurimmaksi osaksi ajasta niin rauhallinen.
Kenties juuri tämän rauhallisuutensa asioista Koda ei koskaan tainnut pentu aikanaan hajottaa mitään. Eikä sen kummemmin tehdä ilkeyksiä. Eli ihan toisin kuin Theddy.

Halusin jakaa teidän kanssanne myös muutaman Kodan hassuttelu kuvan, sillä on se osannut pienestä pitäen olla vähän hömelökin. Ei sen kanssa ole tarvinut tylsistyä, vaan on sekin osannut naurattaa tempauksillaan, ilmeillään ja kaikenlaisilla toilailuillaan. Joskus pentuna sillä oli aina semmosia kunnon hömppä päiviä, että tuntui kuin se tahallaan pelleilisi ja naurattaisi meitä.

Mutta kaiken sen hölmöydenkin keskellä oli todella fiksu pentu. Suorastaan niin fiksu, että se aivan yllätti minut. Pikku Koda oppi vaikka mitä todella nopeasti ja niin pienenä. Se jaksoi keskittyä niin hienosti ja oli aina innokas oppimaan uutta. Ja niinhän se on vieläkin. Sille on todella helppo opettaa temppuja kun se hoksaa niitä niin hyvin ja jaksaa keskittyä. Jälleen kerran aivan toista maata kuin Theddy.
Pikku Koda kyllä hurmasi kaikki kaksijalkaiset taidokkuudellaan. Se oli oikea pieni neropatti!

Siinäpä ihan muutamalla sanalla vauva Kodasta. Sitä aikaa on kyllä ikävä, mutta niin ne koiratkin vain kasvaa... mutta tosiaan! Theddystäkin on sitten tuloillaan tämmöinen pentu-haaste-sydeemi jossain vaiheessa, eli jos kiinnostaa niin olkaahan kuulolla!

Ainiin.. ja vielä ne kolme koirablogia, jotka haastan. Noh, tässä he tulevat:
http://wwwkarvakorvat.blogspot.fi/
http://tassujenkertomaa.blogspot.fi/
http://laimeeta.blogspot.fi/

Hei, tonttu-ukot hyppikää ♫

Hellurei vaan teille kaikille! Meillä oli Kodan kanssa eilettäin melko pitkä touhuamisen täyteinen päivä. Nimittäin vietettiinpä molemmat huimat 12 tuntia opistolla. Homman nimihän oli se, että järkättiin luokan kanssa semmonen harmaatonttujen leiri, jossa Kodallakin oli oma rooli lasten ja vähän aikuistenkin halinallena. Voitte vaan kuvitella miten väsynyttä poikaa Koda oli illalla kotiin päästessään. Nukahti melkein siltä seisomalta. Reppana. On se työn tekeminen rankkaa, vaikka se oliskin vaan tuommosta paijailun kohteena olemista. Yhdessä vaiheessa Koda yritti olla ovela ja piiloutua heinäpaalien väliin pikku tirsoille, ettei kukaan tulisi lässyttämään "vooi miten ihana koira..", mutta eipä se kauaa piilossa pysynyt.

Tämä tonttuleirimme toimi niin, että meidän luokkalaiset oli puettu ja maskeerattu vanhoiksi harmaatontuiksi, jotka olivat leiriytyneet opiston pihaan. Rakensimme pihapiiriin todella hienon tonttuleirin, joka sisälsi mm. paljon upeita tulia jokapuolella valaisemassa tonttujen touhuja. Meidän luona kävi niin päiväkotiryhmiä kuin perheitäkin katselemassa tonttumeininkiä. Osalla meillä oli oma toiminnallinen piste, jossa porukka pääsi touhuamaan jotain. Oli laulutelttaa, hevosenkengän heittoa, puujalkakävelyä, kodassa sai käydä syömässä piparia ja torttuja, vähän pientä hippastakin leikittiin ja omalla pisteelläni, jota siis vedin yhdessä Kodan kanssa, niin idea oli rakentaa käpyporoja. Oli kertakaikkiaan todella mukavaa, vaikka toki väsyttävääkin puuhaa, mutta ylpeä saan olla erityisesti Kodasta. Se jaksoi tosi hienosti antaa kaikkien pikkulasten silittää itseään koko päivän ja illan ajan ja käyttäytyi erinomaisesti koko tapahtuman ajan. On se niin hieno poika. Ja tuli myös huomattua, että Koda ei vierasta yhtään pyörätuoliakaan, mikä on oikein hyvä, sillä olen tässä alkanut herätellä ajatusta kaverikoira toiminnasta. Saa nähdä etenenkö tästä ajatuksesta toteutuksen puolelle jossain vaiheessa.

Kuvamateriaali mitä tuossa ylempänä näkyy on valitettavasti vain huonolaatuista puhelin matskua, mutta joskus myöhemmin toivottavasti saan käsiini kunnon kameralla otettuja kuvia tapahtumasta.

Niin ja täytyypä mainita vielä että tänään olin koulussa viimistä kertaa piiiiitkään aikaan. Nimittäin seuraavan kerran kouluun täytyy marssia vasta ensivuoden puolella helmikuun 10. päivä. Tässä välissä sitten olisi opinnäytetyön tekoa, sekä työharjoittelua. Mukavata, mukavata! :)

Olen pieni nalle vain, pullea ♫

Toivepostaus, jossa kerron Kodan elämästä sen omasta näkökulmasta. Myöhemmin tulossa samaan tapaan Theddyn elämästä!

(c) Keskimmäinen kuva Mea Vainio ja reunimmaiset kuvat Noora Hämäläinen.

Olen kotoisin Kultaposken kennelistä ja minun virallinen nimeni on Kultaposken Calle, mutta nykyään kaikki sanoo Kodaksi. Synnyin siis Saimaan rannalle, josta nykyinen perheeni minut haki kuuden tunnin ajomatkan takaa. Miettikää, että ihan vain minun vuokseni he ajoivat noin pitkän matkan. Olen siis varmasti jotenkin erityinen!

Lähdin uutta kotiani kohti reippain mielin ja yritin vain nukkua koko pitkän automatkan, vaikka se olikin hankalaa, kun typerät ihmiset pysähtelivät vähän väliä ja nostivat minut ulos autosta ja hokivat, että minun pitäisi pissata, vaikka ei ollut edes hätä! Noh, lopulta kuitenkin päästiin perille uuteen kotiini ja sitten minua vasta alkoikin ujostuttaa..

Ensimmäiset päiväni uudessa kodissa vietin enimmäkseen sohvan alla piilossa. Kaikki oli niin uutta ja jännittävää, että turvallisinta oli pysytellä piilosilla. Onneksi lopulta kuitenkin päätin reipastua hieman ja sainkin sitten tavata talon toisen koira-asukkaan, jota Danskuksi kutsuttiin.

Meistä tuli heti kuin paita ja peppu! Dansku oli todella hauska vanha herra, jolla riitti kovasti virtaa leikkiä kanssani ja onneksi se antoi minun välillä roikkua korvissa ja hännässäkin, eikä se koskaan suuttunut minulle! Opin Danskulta paljon ja hän oli kyllä ehdottomasti paras ystäväni ikinä. Harmi, että nykyään hän nukkuu jo ikuista unta.



Jo pikku pennusta saakka minulla on ollut hurjasti kavereita, koska emäntäni on väkisin raahannut minua tutustumaan kaiken näköisiin ja kokoisiin koiriin, vaikka minua aina ujostutti niin kamalasti. Noh, nykyään minua ei kyllä uudet tuttavuudet ujostuta yhtään, joten ihan hyvä, että voitin ujouteni silloin pienenä.
Silloin pienenä toisten koirien lisäksi minua ujostutti tosi monet muutkin asiat. Roskalaatikot, postiluukut, lumiukot.. mutta onneksi emäntäni jaksoi aina vain rohkaista minua, enkä enää ole arkajalka minkään suhteen!


Emäntäni tahtoi alkaa harrastamaan kanssani tottelevaisuutta jo pienestä pitäen ja se oli minustakin loisto idea. Olen aina tykännyt uusien juttujen opettelusta hirmuisesti ja olenkin super nopea oppimaan, koska olen niin viisas. Kun olin pieni, niin aloitimme ensiksi pentukoulusta. Siellä oli hurjasti muitakin pentuja touhuamassa emäntien kanssa ja se oli hurjan hauskaa! Mutta kun kasvoin niin jouduimme siirtymään toiseen ryhmään, jossa oli paljon minua vanhempia ja taitavampiakin koiria. Siellä omistajani ei viihtynyt yhtään, joten jätimme ne touhut siihen.




Onneksi emme kuitenkaan lopettaneet harrastelua siihen. Olemme ahkerasti opetelleet kaiken näköistä kotosalla ja se on paljon kivempaa, koska emäntä ei ressaa silloin muista ihmisistä vaan touhuaa täysillä minun kanssani.
Olemme me näyttelyitä ja mätsäreitäkin kierrelleet useammankin kerran, mutta nekään eivät ole meitä varten. Emäntää jänskättää aina niin, että se tarttuu minuunkin ja silloin arkajalkuus iskee  pahemman kerran, eikä se ole yhtään kivaa.


^Noissa ylemmissä kuvissa näkyy kaksi minun ja emännän ehdotonta lemppari asiaa!
Ensimmäinen on se, että olemme molemmat aina rakastaneet liikkua metsässä yhdessä. Minä saan kirmailla vapaana, kunhan muistan välillä pitää mammaa silmällä. Luonnossa liikkuminen on ihan parasta!
Toinen lemppari asiamme on valokuvaus. Emännällä roikkuu kokoajan kamera kaulassa ja se räpsyttelee kuvia milloin mistäkin, mutta eniten tietysti minusta. Minä taas olenkin oikea linssilude. Tiedän mamman sormen osoituksesta, että missä kohtaa ja miten minun täytyy poseerata ja minähän tottelen!



Niin ja tosiaan! Tällähetkellä jaan perheen ihmisten huomion talon uusimman riiviön kanssa. Se yrittää esittää suloista ja ihanaa, mutta älkää uskosko! Theddy on oikeasti kamala ad/hd hirviö, joka ei osaa rauhoittua. Se on kokoaja kerjäämässä muakin leikkimään, eikä se ymmärrä, että mää en jaksa! Mamman mieliksi mää tuun silti tuon ipanan kanssa toimeen ja noh, osaahan se joskus olla ihan kiva, mutta toivottavasti se aikuistuis pian ja rauhottuis, että määkin saisin nukkua rauhassa mun päikkärit!


Viimeisimpiänä, muttei vähäisimpänä voisin sanoa muutaman sanan mun rakkaasta emännästä. Oon tosi ilonen, että just tuo ihminen on mun ikioma omistajani, koska meillä synkkaa todella hyvin, vaikka se joskus halii ja pussailee mua liikaakin.
Olen siis elänyt kolme hyvin onnellista vuotta täällä ja toivottavasti elän vielä monta monta vuotta juuri näitten ihmisten ja koirien kanssa. Olen tyytyväinen.

Sellainen koira millainen omista, vai miten se meni?

Törmäsin muutamassakin eri blogissa tälläiseen haasteeseen, missä tulee vertailla omistajan ja koiran erilaisuutta ja samanlaisuutta. Olihan se siis itsekkin pakko tehdä! Eli Kodahan näistä kahdesta turrikasta on se varsinaisesti minun oma koirani, eli haasteessa vertaillaan nyt siis meitä kahta. Ja kokeilkaahan toki muutkin koiranomistajat tätä :)



Ulkonäkö: Molemmat olemme oikeita luonnonlapsia. Minä itse en meikkaa koskaan, enkä muutenkaan jaksa nähdä hirmuista vaivaa ulkonäköni suhteen. Olen mielestäni hyvä ilman turhaa liibalaabahölynpölyä. Kodakaan ei yhtään tykkää laittautumisesta. Harjaamisen se kestää pitkin hampain ja kynsien leikkuu on täyttä tuskaa. Tykkäämme olla ja näyttää juuri siltä mitä olemme ilman mitään vippaskonsteja.
Ja entäs, näytämmekö sitten samalta? Noh, ainakin monet ovat nauraneet, että Kodan häntä muistuttaa minun hiuksia kun olemme lenkillä... :D Molemmat olemme myös hirmuisia linssiluteita ja ilmeikkyyttä riittää, kuten kuvista huomaa! Ehkä me siis muistutamme ainakin hieman toisiamme.



Sosiaaliset tilanteet: Olemme molemmat semi sosiaalisia otuksia. Tykkäämme uusista tuttavuuksista ja emme viihdy yksin lähes laisinkaan. Huomiota on pakko saada aina ja kaikilta, sekä hellyyttä niiltä rakkaimmilta. Hyvin samanlaisia olemme kyllä tässä asiassa!

Lenkkeily: No tämä nyt on sellainen asia missä eroamme kenties eniten. Minä rakastan lenkkeilyä yli kaiken ja voisin olla kokoajan menossa vauhdilla. Koda kyllä tykkää myös lenkkeillä ja liikkua, mutta on raivostuttavan hidas liikkeissään! Välillä sitä saa remmissä kiskoa perässään, kun se ei jaksa, mutta yleensä liikummekin niin, että koirat saavat olla vapaana, jolloin Koda saa tassutella omaa vauhtiaan ja minä omaani, jolloin reppanan hitaus ei minua haittaa. Koira on siis meidän tapauksessa enemmän sohvaperuna, kuin omistajansa.



Harrastaminen: Koen, että tässä asiassa olemme Kodan kanssa aikalailla samaa mieltä. Tykkäämme harrastaa, opetella uusia temppuja ja kokeilla uusia juttuja, mutta vihaamme tehdä tätä jossain ohjatussa ryhmässä. On ainakin satakertaa hauskempaa harrastella pienimuotoisesti itsekseen omassa rauhassa, poissa arvostelevista katseista ja kommenteista.

Ruoka: Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Tuo voisi olla meidän molempien motto, mutta sillä edellytyksellä, että ruoka on juuri sitä me tahdomme ja mistä me tykkäämme. Sillä olemme nirsoja, ja haluemme herkutella vain ja ainoastaan sillä, mistä me pidämme.



Jääräpäisyys: Minä ainakin olen tajuttoman jääräpäinen. Jos minä tahdon, niin minä kans tahdon. Olen todella räjähdys herkkä silloin kun asiat ei mene just eikä melkeen niinkun tahdon. Ja kyllä, osaan kiukutella ja rajusti tälläisissa tilanteissa! Kodakin osaa näyttää mielipiteensä, mutta ei se kovin jääräpäinen ole. Se on semmonen lyllerö, joka sitten myötäilee tarpeen mukaan.

Että semmosta. Kyllä näiden perusteella ainakin voi todeta, että melko paljon toisiamme muistutamme eriasioissa. Ja olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että Koda on täydellinen pakkaus minulle. Minun ikioma höppänäni ♥

Kun suureksi varttuu pentu tää, on älyä täynnä sen pienoinen pää!

Kukkuluuruu ja mukavaa perjantaita! (:

Ihan ensimmäiseksi tahdon ilmoittaa, että meidän pikku "prinsessa" Koda täytti tänään huimat 3vuotta! Hurjasti onnea hänelle siis. Lahjan poika saa vasta jälkikäteen huomenna, mutta sainpas kuitenkin kasattua sinne tuossa äskettäin upean kakun. Herkullinen kakku katosi Kodan masuun melko nopsaa, mutta malttoi jätkä myös hieman poseerata ylpeänä kakkunsa kanssa ennen hotkintaa.


Kakku sisälsi:
- Pohjana vaalea leipä
- "Täytteenä" jauhelihaa, nakkeja ja herkkunameja sekotettuna
- Koristeena kolme täytenamia

Ajattelin vielä tässä vähän kertoilla mitä olen tällä viikolla saanut aikaan (muutakin kuin koira-aihesta siis). 

Elikkästä tällä viikolla on ollut koulussa vaihtoviikko/vapaavalintainenviikko, jolloin lukiolaiset ja opistolaiset on sekoittunu keskenään ja valinnu vapaasti haluamansa "aineen", jota on sitten koko viikko ollut. Itse menin kankaanpainantaan. Noh, ensi alkuun oli hirmuset ennakkoluulot, koska en oo mitenkää taitava käsistäni ja käsityö ja kuvis on ollut mulle aina pakkopullaa. Mutta mitäs vielä! Saan olla kyllä nyt tosi ylpee ittestäni, koska sain mielestäni tosi kivoja juttuja aikaseksi siellä ja mulla oli jopa mukavaa! Tässäpä esittelen tuotokseni;

Tuommonen ällösöpö koristetyynyliina poikaystävälle yllärilahjaksi.


Pikkusiskon huppariin tuommonen teksti.




Ja tuommonen kangaskassi itselle.

Mitäs tykkäätte teoksistani? Itse olen kyllä ylpeä itsestäni. Hyvä minä! :'D


Ja nyt voisinkin toivottaa teille kaikille ihanille mahtavaa viikonloppua, ja nauttikaapas minunkin puolestani.. sillä itsehän istun koko vklp koulunpenkillä järjestyksenvalvojan  kurssilla.. mahtavaa!

Täytyy ottaa rennosti, ettei käy hullusti.

Otsikko on lainattu Seppo Taalasmaan suusta. Pisti niin hauskasti korvaan toissa päiväisestä salkkari jaksosta, että pakko käyttää :)


Meidän kuulumisia.. Hmm. Tavallista arkea on viimepäivät ollut ja nyt sitten odotettu, sekä ansaittu viikonloppu viimein täällä. Ihanata. Ja otsikko olkoon ohje tälle viikonlopulle, niin minulle kuin teille lukijoillekkin! (:

No mutta, koitanpa nyt vähän kertoilla puuhasteluistamme kuvien kera.



Koda poikaa tuossa äsken harjailin, kun sillä tuumaa olla ihan tajuton karvanlähtöaika. Kuvassa näkyvä karvamäärä irtos n. 5minuutin aikana pelkästä koiran takalistosta. Vielä ois harjattavaa jäljellä, mutta ei raaskis kyniä sitä ihan kaljuksi!

Ja tänään päätin myös pyhittää molemmille pojille kahen keskeistä aikaa minun kanssani. Kodan kanssa käytiin jo riehumassa ja telmimässä tuossa läheisellä laavulla. Pikkusiskoni oli siellä myös kameransa kanssa heilumassa ja minä omani. Kodasta kyllä huokui hirmusta iloa ja virtaa, mitä ei oo pitkään aikaan ollut. Se jopa innoissaan treenas kanssani ja oli oikein hyvässä vireessä. Tottakai se on sille mukava päästä vetämään lenkki ilman Theddyä.

Seuraavaksi oiskin sitten tiedossa lenkkeilyä Theddyn kanssa kahdestaan.. tai no kolmestaan, sillä poikaystäväni tulee mukaan myös, mutta siis niin, että Koda jää kotiin. Saa Theddykin vähän erityishuomiota.

Mutta ennen uudelle lenkille lähtöä.. kuvasaldoa lenkiltä Kodan ja pikkusiskon kanssa. (Olipa huonosti muodostettu lause? O.o)






































Hyvät viikonloput kaikille!