Lintujen kuvaaminen on saanut minun lintukammoni haihtumaan, ainakin hieman. Aikaisemmin kammoksuin noita siivekkäitä kummajaisia, enkä olisi voinut uskoa, että joskus lähden vartavasten niitä kuvaamaan aamutuimaan. Nyt osa heistä on jopa minun mieleeni söpöjä. Kuten esimerkiksi tuo mustakurkku-uikun raitapää poikanen, tuossa viimeisessä kuvassa. (kyllä.. olen myös kiinnostunut linnuista niin, että olen alkanut tunnistamaan lajeja ja hankkimaan niistä tietoja.) Olisi tehnyt niin mieli kaapata tuo suloisuus syliin. Jotenka.. suosittelen kokeilemaan! Jos pelkäät jotain.. hyönteisiä, lintuja, koiria.. mitä vain. Niin kokeile tutustua niihin kameran ja kuvauksen kautta. Varsinkin jos valokuvaus on lähellä sydäntäsi. Minulle tämä tekniikka ainakin näyttää toimivan loistavasti!
15. heinäkuuta 2013
Luonto on paratiisi.
Aamuviiden aikaan kaikki on kaunista ja rauhallista.

11. heinäkuuta 2013
Mättäät täynnä mustikkaa.
Hyvä seura (poikaystävä ja koirat) - chek!
Hyvä sää (aurinko paistaa) - chek !
Marjaisa metsä - chek!
Hyttysmyrkky - chek!
Hyvät metsässä kyykkymis vaatteet - chek!
Poiminta ämpäri - chek!
Vesipullo - chek!
Kamera - chek!
Ja eikun mustikoita poimimaan!
Metsässä jos missä mieli lepää. Istut mättähällä ja noukit meheviä mustikoita vuorotellen suuhun ja ämpäriin. Korviisi kantautuu ainoastaan metsäiset äänet, kuten lintujen laulu ja puiden humina tuulessa, sekä välillä leikkivien koirien haukahdukset.
On ilo silmälle, kun saa katsella kahden rakkaan haukun temmellystä sammalikossa ja nähdä miten paljon ne tykkäävätkään kirmailla metsikössä. Välillä ne asettuvan lepäämään sammalmättäälle ja samalla maistelevat mustikoita. Koda varsinkin rakastaa mustikoita.
Kun ämpäreihin on kertynyt illan leivoksia varten sopiva määrä marjaa niin on hyvä lähteä kotiin ja jättää loput marjat seuraavaa poimintakertaa varten. Tosin itse olisin varmasti viihtynyt kauemminkin metsässä, mutta valitettavasti oli muutakin tekemistä.
Illalla herahtaa vesikielle, kun ihailee uunissa paistuvia mustikkaisia herkkuja. Mahtava tunne, kun tietää, että on itse omin pikku kätösin poiminut marjat, joista pian saa nautiskella.
Kahvikupposen äärellä on hyvä maistella mustikkapiirakkaa- ja muffinseja, kunnes vatsa on täpötäynnä. Ah, nam!

9. heinäkuuta 2013
Ai missä mää oon? HA! Mä oon lomalla.
Ai että ku oonki rakastunu tuohon biisiin ♫
Kesä huristelee eteenpäin järjettömän nopeasti. Nopeammin kuin ennen. Loma hupenee hupenemistaan. Miks musta tuntuu etten oo saanu tehtyä yhtään mitään lomalla tähän mennessä? En mitään järkevää ainakaan. Tuntuu, että kaikki aika on menny ihan hukkaan, vaikka oonhan mä oikeesti tehny kaikkee kivaakin! Hmm. Niin ristiriitaset fiilikset. Varsinkin nyt kun ei oo enää kesätöitäkään, niin oon vaa loikoillu kotona tekemättä mitään. Tai oonhan mää kyllä nähny kavereita ja muutenki touhunnu vähän sitä ja tätä. Silti tuntuu etten oo tehny mitään? Miksi? Mitä mun muka pitäis tehä, että aika menisi talteen ja loma ois ollu loistokas. En tiedä itsekkään. Ihmeellinen tämä ihmismieli.
Mitäs mä sitte tosiaan oonkaan puuhastellu?
Rakas pikkusisko on viety rippileirille ja pojatkin pääsi nautiskelemaan vähän pitemmästä automatkasta pitkästä aikaa. Ne molemmat niin tykkää istuskella auton kyytissä. Mutta tosiaan.. voi hirvitys miten vanha tuo sisko jo onkaan. Ei se voi! Sehä on niin pieni.. Käytiin tuossa yks päivä sitä jo moikkaamassakin leirillä, kun siellä oli vierailupäivä. Ihmeen hyvin se näytti siellä viihtyvän, vaikka paikka vilisi paarmoista, joita sisko kammoksuu hirmuisesti. Noh, mutta ainakin seuraavana sunnuntaina saadaan juhlia rippijuhlia! Jeij.
Oon käynny shoppailemassa kaupungissa, vaikka en todellakaan siitä hommasta niin pidäkkään. Kuulun ennemminkin niihin ihmisiin, jotka tykkäävät istuskella tietokoneen ääressä tilaamassa vaatteensa helposti ja vaivatta netistä sen sijaan, että ramppaa kaupungissa kaupasta toiseen ja tuskailee sovituskopeissa ja ihmisvilinässä. Hyi. Selvisin kuitenkin hengissä, ja vaikka olin oikein erikseen antanut itselleni luvan tuhlata rahaa vähän enemmänkin, niin mukaan tarttui vaan yks paita!? En kertakaikkiaan löytäny mitään kivaa mistään. Noh, mutta ainakin tuo paita on ihana. Tykkään :)
Tottakai on vietetty paljon aikaa koirien kanssa ja eilettäin päästiinki piiiiiiitkästä aikaa näkemään poikien tyttökavereita, Lyyliä ja Saanaa. Pojat oli ihan intona tytöistä, mutta harmi kun tunteet eivät olleet molemmin puolisia. Lyyliä ja Saanaa ei oikein leikit kiinnostaneet Theddyn ja Kodan kanssa, vaan mielummin touhasivat omiaan. Theddy ei kyllä helposti lannistu, jos leikkikaverit eivät innostukkaan. Se jaksaa sinnikkäästi ärsyttää toisia, että saisi jonkun jahtaamaan itseään. Hupsu. Noh, mutta pääsivätpähän koirat ainakin näkemään toisiaan, vaikka leikkiminen ei nyt tälläkertaa innostanutkaan.
Eräänä harvinaisen tylsänä aamupäivänä pohdin kuumeisesti itselleni järkevää tekemistä. Jotain muutakin kuin datailua ja koirien kanssa touhuilua. Silloin sen keksin. Lukeminen! Olen joskus ollut ihan kunnon lukutoukka, mutta jossain vaiheessa kirjat jäivät ja nyt päätin tehdä muutoksen siihen! Kesälomahan on oivaa aikaa syventyä lukemisen syövereihin. Marssinpa siis kirjastoon ja palasin sieltä kaksi kirjaa kainalossani. Tuota valokuvauskirjaa olen selaillut mielelläni. Se on ihan kiva. Mutta tuo toinen.. Michael Cunningham - Tunnit.. valitsin kyseisen kirjan, kun halusin jotain täysin uutta lukemista ja tuo kyseinen kirja oli saanut muutaman palkinnon ja sitä kehuttiin kannessa: "Äärimmäisen koskettava, ainutlaatuinen ja unohtumaton romaani." Olen märehtinyt kirjaa 80 sivun verran ja tähän asti kirja on unohtumaton siinä mielessä, että en koskaan ole lukenut yhtä huonoa kirjaa. En vielä ole edes tajunnut, että kenestä/mistä kirja kertoo. Teksti on niin sekavaa, että olen kokoajan ihan pihalla. Eijei, tämä kirja ei ole minua varten, joten ehkäpä viisainta lopettaa sen lukeminen suosiolla. Onneksi sain ystävältäni pelastukseksi astetta paremman kirjan! Fifty Shades on ihan toista maata, kuin tuo edellinen josta kerroin. Tämä kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta lähtien ja sitä ei malttaisi laskea käsistään millään!
Yhtenä iltana päätin vähän herkutella! Namnam, sipsiä ja dippiä. Oon aina huono valitsemaan elokuvaa katsottavaksi, koska ensinnäkin en osaa päättää, kun haluaisin katsoa kaikki, mutta jostain syystä onnistun lähes aina valitsemaan paskan elokuvan.. Tälläkertaa kuitenkin pistin pyörimään Itse Ilkimyksen, koska en ollut sitä koskaan vielä nähnyt ja se kun on pomppinut silmilleni jokapaikasta niin päätin nyt sivistää itseäni katsomalla kyseisen elokuvan. Hihi, se oli niin söpö ja hassu leffa. Tykkäsin kyllä!
Kameran edessä ja takana on viihdytty myös viimepäivinä, mutta niistäpä ei sen enempää :)
Näin minä olen lomapäiviäni vietellyt. Minkäslaisia ovat teidän tavanomaiset kesälomapäivänne?
7. heinäkuuta 2013
10 parasta blogia!
Huhhui! Kylläpä on vierähtänyt sunnuntaista useampi tovi selaillen blogeja, joita oltiin linkitetty oikein kiitettävä määrä "linkitä blogisi" -postaukseen. Kiitos kovasti kaikille linkittäneille! Löysin mukavasti myös uutta lueskeltavaa, mikä tässä koko hommassa olikin tarkoituksena. Kaikista näistä hienoista blogeista jouduin kuitenkin raakasti valitsemaan ne kymmenen parasta ja tehtävä oli tajuttoman vaikea oikeasti! Varsinkin siis laittaa järjestykseen juuri ne kymmenen mieluisinta blogia, mutta selvisin tehtävästä silti ja tässäpä esittelen ne parhaat:
10. Spaniel power
Ihana blogi, joka kertoo koiranpennun odotuksesta ja sen tuloon valmistautumisesta. Seassa myös juttuja muustakin elämästä kuvien kera. Eli juuri juttuja minun makuuni! Blogin ulkoasu on ihan ok. Ei huono, mutta voisi olla parempikin. Postaukset ovat tosiaan monipuolisia ja niissä oleva teksti selkeää ja hyvää luettavaa. Itse tykkäisin kuvista enemmän, jos olisivat isompi kokoisia, mutta meneehän se noinkin. Kaiken kaikkiaan mukavan oloinen blogi ja mielelläni jäin seurailemaan ja odottamaan, että pentu kotiutuu! :)
9. Blonde culture
Törmäsin tähän blogiin ensimmäistä kertaa ja kiinnostuin kyllä oitis, vaikka en välttämättä useasti tämäntyyppisiin blogeihin hurahdakkaan, sillä tämmöset muoti yms. jutut eivät yleensä sytytä minua lainkaan, mutta tässä blogissa oli jotain, mikä kuitenkin herätti kiinnostukseni. Persoonallinen ja superkaunis tyttö kirjoittaa blogiin omasta elämästään. Ulkoasu on simppeli ja siisti, ehkä jää omaan makuuni hitusen tylsäksi, mutta eipähän ainakaan ole sekava millään lailla! Blogin sisältöä tutkaillessa huomasin, että postauksia ei hirveän nopeaan tahtiin tule. Itse tykkään kyllä ehkä enempi blogeista, jossa postauksia tulee tiuhempaan tahtiin, mutta eipä se niin iso juttu ole! Mutta mutta, kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen blogi!
8. Baby Bonbon
Tämän blogin lukijalistalla olenkin ollut jo hieman kauemminkin. Elikkäs.. tämä blogi kertoo nuoren naisen elämästä ja odotusajasta, sekä blogissa vilahtelee välillä myös nelijalkaisia otuksia. Tämäkään ei välttämättä ole ihan sellainen tavanomainen blogi, jota tykkään seurailla, mutta todella hyvin olen viihtynyt lukijana. Ulkoasuja on ollut muutamia ja ne ovat aina olleet todella suloisia ja selkeitä, kuten myös tämänhetkinenkin. Postauksia tulee ihan sopivaan tahtiin ja ne ovat monipuolisia ja hyviä. Tekstiä löytyy yleensä paljon ja hyvää sellaista, toki kuviakin on! Siispä tykkään kyllä kovasti tästäkin blogista :)
7. Tessun ja Muksun blogi
Tämä blogi olikin minulle ihan uusi tuttavuus, mutta oikein mukavaa, että törmäsin tähän! Sillä minuahan toki aina kiinnostaa lappalaiskoirista kertovat blogit. Tässä ensimmäisenä huomion kiinnitti tosi kiva ulkoasu. Banneri on hieno ja muutenkin blogi vaikuttaa oikein selkältä ja siistiltä. Blogin sisältö on siis koirapainotteista ja kertoo näiden kahden suomenlapinkoiran arjesta. Postauksista sen verran, että omaan makuuni tekstiä saisi olla ehkä enemmän ja kuvat isompi kokoisia. Mutta mutta.. jäinpä kuitenkin seurailemaan näiden kahden karvakuonon elämää.
6. Pöllömafia
Tätä blogia olenkin salaa seuraillut aina silloin tällöin, mutta sainpas nyt itseni liitettyä ihan lukijaksikin. Eli tästä blogista löytyy ainakin mitä hienonpia lintukuvia, nimittäin kirjoittaja rengastaa lintuja ja kuvaileekin niitä otuksia samalla. Itseäni on alkanut myös kiinnostaa lintujen kuvaus hiljattain (kun huomasin pääseväni lintupelostani pikkuhiljaa niitä kuvaamalla), joten tämä blogikin herättää kovasti mielenkiintoa. Eli ei tosiaankaan mikään perus massablogi. Toiseen samantapaiseen en ainakaan vielä ole törmännyt! Ulkoasu on hyvin tehty ja sopii hienosti. Ainoana harmi puolena on, että postauksia tulee harvakseltaan ja itse niitä aina innoissani odotan, mutta ainahan se odotus palkitaan.
5. Tassujen tahdissa
UPEA ulkoasu täytyy kyllä ihan ensimmäisenä myöntää. Kenties paras mihin olen koskaan törmännyt. Iskee kyllä minuun ihan täysillä. Niin ihana, siisti ja kaunis! Kaikki sopii yhteen niin hyvin. Hienoa työtä. Tämä blogi kertoo siis aivan ihanista freteistä, sekä yhdestä vähän isommastakin elukasta, eli koirasta. Eläinten, sekä itse kirjoittajan esittely sivut ovat todella mainiot ja kattavat. Hyvää tekstiä löytyy myös postauksista hienojen kuvien kera. Tuo sivussa oleva "fretti info" on tosi hyvä ja kätevä idea! Huonona puolena mainittakoot nyt sen, että postauksia ei taida ihan hirveän tiuhaan tahtiin tulla ja kuten aikaisemmin jo mainitsin, niin itse tykkään lueskella blogien postauksia usein, mutta siis kokonaisuudessaan tämä on oikein mainio blogi!
4. Hirmuriesan matkassa
Tämä blogi onkin minulle jo ennestään tuttu. Olen ollut lukijana jo jonkin aikaa, ja tykännyt olen kovasti! Blogi kertoo siis super ihanasta tervu pennusta, Riesasta. Ulkoasu on kovasti minun mieleeni. Ihanan pirtsakka kokonaisuus ja banneri on tosi hieno, tykkään! Postauksista löytyy oikein paljon koiramaista menoa ja meininkiä, sekä mitä hienompia kuvia koiruuksista. Innolla saa aina odottaa uusia postauksia ja tätä blogia on tosiaan ilo seurailla :)
3. Auringonkeltainen jellona
Tämä ihana blogi ylti siis pronssi sijalle tässä skapassa. Tätäkin olen seuraillut lukijana jo kauemminkin. Blogia kirjoittaa todella nätti tyttö ihanalla omalla tyylillään. Blogi herättää kovasti mielenkiintoa, sillä se ei ole tavallinen "tein sitä ja tätä ja tuota tämän ja tuon kanssa.." -tyylinen vaan kirjoitustapa on erilainen. Tekstiä lukee siis oikein mielellään ja kuvatkin ovat oikein hyvä laatuisia. Postauksiakin ilmestyy ihan mukavaan tahtiin, jes! Ainut mitä jään kaipaamaan, on jonkinsortin esittely sivu itse kirjoittajasta. Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti vilkaisemaan tätä blogia! :)
2. Tassujen kertomaa
Tämä ihana blogi onkin ollut jo pitemmän aikaa lukulistani suosikkeja! Blogi kertoo suloisien koiruuksien, Tuiskun ja Lissun puuhasteluista. Blogin ulkoasut ovat aina olleet minun mieleeni, kuten tämä nykyinenkin. Todella hieno! Kaunis ja siisti. Koirista löytyy todella hyvät ja kattavat esittely sivut, jotka ehdottomasti plussaa. Postauksia tulee ihan hyvään tahtiin ja ne sisältävät selkeän tekstin lisäksi upeita kuvia näistä ihanista koiraneideistä. Uusia postauksia odottaa aina innolla ja sekin jo kertoo, että hyvä blogi kyseessä! :)
1. Iltateellä
Tälle ykkössijalle kipusi tälläkertaa blogi, joka oli uusi tuttavuus minulle. Jotenkin silti tuntuu, että olen joskus käynyt tätä ohimennen vilkaisemassa, mutta en ole ihan varma.. noh, mahtavaa kuitenkin, että törmäsin tähän nyt uudelleen! Olenkin jo pitemmän aikaa etsiskellyt oikeasti mielenkiintoista ja hyvää valokuvausblogia, mutta en ole millään tahtonut sellaista löytää, mutta tosiaan.. enään ei tarvitse etsiä. Tässä blogissa ulkoasu on hyvin onnistunut, hieno ja selkeä, tykkään kovasti. Blogi sisältää mitä hienonpia kuvia, joita todellakin katselee mielellään ja tekstiäkin löytyy aina sieltä täältä, kivaa! Kokonaisuudessaan toodella mainio blogi, suosittelen! :)
Olipas siinä tosiaan urakka selailla kaikki blogit yksikerrallaan läpi, mutta homma on nyt hoidettu ja olihan tämä kivaa! Älkäähän kukaan ottako nokkiinne arvosteluista, tai siitä, ettei juuri teidän blogi yltänyt listalle, mutta tosiaan nämähän ovat vain minun mielipiteitäni :)

3. heinäkuuta 2013
Aurinko paistaa ja vettä sataa.
Ah, niin ihana Suomen kesä. Pääsin eilettäin nauttimaan yhden päivän aikana monenlaisesta säästä lenkkeilyn parissa. Nimittäin...
Aamulenkki vietettiin semmoisessa perus pilvisessä ja semi lämpimässä säässä.
Pösilö aamu-uinnilla!
Päivänmittaa toinen lenkki vedettiinkin sitten melkoisessa sateessa ja tuulen tuiverruksessa, mutta eihän se meitä haitannut. Suomenlapinkoirathan lenkkeilevät säällä kuin säällä? Koda tosin ei lähtisi kovin mielellään tälläiseen säähän lenkille, ainakaan ilman sadetakkia, joten onneksi se sai upouuden sadesuojansa päälleen. Pinkki on miehinen väri.
Kolmannella lenkillä päästiinkin nauttimaan ihanasta auringon paisteesta, joka hyvin nopeasti lämmitti ilman niin, että hikikin nousi pintaan ja Theddy oli myös kuumissaan. Onneksi lenkkitien varrella kulki mukavia vesiojia, joihin oli hirvittävän hauska pulahdella viilentymään. Siis Theddy pulahteli.. en minä! (vaikka mieli ois tehnykki.)

Kuten kuvista ehkä saatoittekin jo huomata, niin meillä on otettu uusi lenkkeily sydeemi käyttöön. Elikkäs aamulenkillä on molemmat pojat mukana, samoin kun illalla viimeisellä pissatuslenkillä, mutta päivällä, kun ennen ollaan käytetty pojat silloinkin yhdessä tällä pitemmällä lenkillä, niin nykyään käydään kaksi eri lenkkiä kummankin koiran kanssa erikseen. Tämä siksi, koska Theddystä on kehkeytynyt yhtäkkiä täydellinen remmirähjääjä, sekä autojen perään sinkoilia. Ja jos molemmat pojat ovat yhdessä lenkillä, niin Koda ottaa Theddystä mallia varsinkin räyhäämisen suhteen, kun taas yksikseen lenkkeillessä Koda ei sano ohikulkijoille tai ylipäätään millekkään/kellekkään yhtikäs mitään, vaan on oikein mallikas lenkkikaveri. Jotenkas asioita helpottaa kummasti, kun jaksaa vain käyttää pojat erikseen tällä päivä lenkillä, jolloin myös liikennettä on huomattavasti enemmän kuin iltaisin ja aamuisin. Näin ollen voin keskittyä korjaamaan Theddyn pahoja tapoja rauhassa ja Kodakin saa lenkkeillä rauhassa, kun se sen oikeasti osaa. Nämä aamu ja ilta lenkit ovatkin sitten helppoja, vaikka molemmat ovatkin messissä, koska silloin ei autoja liiku, eikä ihmisiä kulje täälläpäin. Ja onhan tässä erikseen lenkittämisessä sekin hyvä puoli, että saavatpahan touhuta minun kanssani ilman, että se toinen häsää vieressä. Toisaalta taas vaatii minulta hurjasti enemmän aikaa, mutta näin kesällä tämä toimii oikein hyvin, kun ei ole muuta kuin aikaa! Toivotaan kuitenkin, että saadaan nuo Theddyn huonot tavat kondikseen syksyyn mennessä. Ehkä ne haihtuvat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Ja kenties se on vain tuo ikä. Mutta mutta.. näillä mennään!

Tilaa:
Kommentit (Atom)