Tuossa viime viikolla minulla kävi ajatus, että tahtoisin pitkästä aikaa jonkun hyvän kirjan luettavaksi. En ole mikään kummoinen lukutoukka, ainakaan enään, mutta pidän kovasti kirjoista ja lukemisesta, vaikka harrastankin sitä suhteellisen harvoin nykyään. Nuorempana hamstrasin kirjoja luettaviksi paljon enemmän. Tosiaan nyt heräsi sitten oikein hinku päästä jonkun hyvän kirjan pariin. Sitten tajusinkin oitis, että minullahan on vielä täysin lukematta kolmas osa kirjasarjasta, joka minut koukutti jo kauan sitten. Tämä kyseinen kirja lähtikin sitten oitis tilaukseen ja saapunut paketti piristyttikin jo eilen päivääni.
Tämä postilaatikkoon tupsahtanut mukaansa tempaiseva ja tunteita herättävä kirja on mikäs muukaan kuin Fifty Shades Vapautettu. Eli kyseisen sarjan päätösosa. Yritän ahmia kirjaa hillitysti, koska haluan, että siitä riittää luettavaa vielä joksikin aikaa. Olisi jotenkin tylsää lukea se kerralla läpi, vaikka toisaalta mieli kyllä tekisi. Ihana, ihana, ihana kirja! Suosittelen kyllä lukemaan.
Nyt on työttömällekin tekemistä kun saa hieman lueskella :D
Haha pitäiskö iteki vihdoin kahtella sitä ekaa kirjaa ku oon ihan pihalla tästä harmaahömpästä. :D Ehkä aukeis mulleki vihdoin miks sitä niin hehkutetaan! :D
VastaaPoistaJa ihania kuvia tuossa mustikkapostauksessa. ^^
Joo kannattaa kyllä :''D ja kiiiitos!
Poista