Joku saattakin muistaa, kun jokunen postaus sitten kaipailin teiltä hieman vinkkejä lukemisen arvoisista kirjoista. Sainkin pari hyvää ehdotusta, mutta ennen niiden lukemista ajauduin kuitenkin tyystin toisenlaisten kirjojen pariin ja haluankin kertoa miten se tapahtui.
Eräänä tylsänä hetkenä ajauduin tietokoneella etsiskelemään mielenkiintoisia ihmisiä. Aloitin etsiskelyn lueskelemalla erilaisilla nettisivustoilla elämään liittyviä viisauksia, joihin oli sitten perään tietysti liitetty aina viisauden keksijän nimi. Googlailin sitten parhaiden ajatusten laatijoita ja silloin törmäsin John Muiriin. Veikkaanpa, että hän saattaa olla monelle aikalailla tuntematon henkilö, sillä niin se oli minullekin. Päätin kuitenkin tutustua tyyppiin, jolla on useita hienoja sitaatteja, mutta tosiaan mielenkiintoni herätti tämä:
Tosiaan. Tämä John Muir (1838-1914) oli yksi merkittävimmistä amerikkalaisista luontokirjailijoista ja -filosofeista. Häntä pidetään myös luonnonsuojelun isänä. Hänen elämänmittainen työnsä jätti lähtemättömän jäljen Yhdysvaltojen ympäristöpolitiikkaan ja -ajatteluun. Häneltä on satoja artikkeleja ja toistakymmentä kirjaa, joista vain muutama on suomennettu. Hän perusti Sierra Clubin ja Kaliforniassa vietetään vuosittain Muirin muistopäivää. Muirin mukaan on nimetty myös toistakymmentä luontoaluetta ja useita vaellusreittejä. Olisi muuten mahtava joskus päästä niitä tallustamaan! Eli kyseessä aikamoinen heppu.
Minun oli tottakai haalittava käsiini näitä hänen kirjojaan, joita oli suomennettu. Onnekseni kirjastosta löytyikin kaksi teosta, ensimmäinen kesäni Sierravuorilla ja pitkä kävely Meksikonlahdelle. Näistä olen kerennyt lueskella vasta tuota jälkimmäistä, joka kertoo siis Muirin kävelymatkasta Indianasta Kentuckyn, Tennesseen, Pohjois-Carolinan, Georgian ja Floridan halki Meksikonlahden rannikolle saakka. Muir kirjoittaa matkan varrella kohtaamistaan kylistä ja kaupungeista, sekä niiden asukkaista ja tottakai upeasta luonnosta.
Jatkan näihin kirjoihin syventymistä innolla, vaikka tosiaan en ole koskaan aijemmin tämän tyyppisiä kirjoja lukenut, mutta tosiaan vaihtelu virkistää. Muir kuivaili kirjassaan yhdessä vaiheessa kaunista saniaismetsää, joten minullehan iski siitä idea lähteä hakemaan kirjojen kirjanmerkiksi saniaisenlehti. Mutta että tämmöisiä luontohetkiä tällä kertaa. Suosittelen kyllä näitä kyseisiä kirjoja muillekkin luonnonystäville luettaviksi!
Voiku tekis miel lukee nämä! Pakko pistää muistiin, jos vaikka kirjotusten jälkeen miula olis aikaaki muulle ku oppikirjoille :D
VastaaPoistaNoniin! Suosittelen kyllä :)
PoistaSulla on tosi kiva blogi, hyviä juttuja ja kauniita kuvia. Täytynee alkaa seurailemaan :)
VastaaPoistaMahtavaa, kiitos! Ja tervetuloa seurailemaan :)
Poista