20. elokuuta 2014

Vaatteet ojennukseen

Tänään viimein otin vastaan haasteen, jota olen vältellyt jo liian kauan. Nimittäin vaatekaapin siivous. Uusin hankintani, joka saapui tänään innoitti minut käymään vaatekaappini kimppuun. Minua on jo pitkään vaivannut vaatekaappini ahtaus. Se pursuaa yli ja vaatteita on siitäkin syystä vaeltanut pitkin tuoleja ja sänkyjä ja lattioita. Niin ja osa vaatteistani on poikaystäväni luona. Siispä oli jo aikakin hankkia tämä uusin rakkauteni, eli vaaterekki. Oih miten suuri helpotus! Sain tungettua siihen paljon huppareita, neuleita ja paitoja, jotka eivät kertakaikkiaan mahtuneet minnekkään muualle. Nyt niillä on oma hyvä paikka, eikä niiden tarvitse enää vaeltaa sielä sun täälä. Itse kaappi on vieläkin aika tiuhaan pakattu, mutta kaikille vaatteille on silti paikka kaapissa, eikä lattialla tai tuolilla. Hieman siistimpää. 

 photo DSC08082_zpsd9186a05.jpg   photo DSC08113_zpscb8e5417.jpg  photo DSC08131_zps40d40265.jpg

Siivotessani pistin merkille, että taitaisin kovastikin kaivata uusia farkkuja. Hmm. Farkkujen ostaminen on kyllä turhan hankalaa hommaa. Siis on hyvin harvinaista, että löytää oikeasti hyvät farkut, jotka tuntuu mukavilta jalassa ja näyttää hyviltä. Mulla on yhet mustat luottofarkut, jotka täyttää kaikki kriteerini hyville farkuille, mutta valitettavasti ne alkavat olla jo melko kulahtaneet. Ovathan ne tosiaan palvelleet minua kiitettävästi jo monet vuodet. Jos joku tietää jotkut hyvät farkut niin saa vinkata tänne suuntaan!

Tähän loppuun pakko vielä näyttää mun vaatekaapin siivouksen virallinen valvoja, Theddy, joka väsähti työhönsä. On se niin ihanan hupsu! 

 photo thedddy_zpsa1ef925e.gif

6 kommenttia:

  1. Mun vaatekaappi on ihan samanmoinen kaaos :D Ja farkkuja on liian vähän, siis semmosia kivoja, kyllähän niitä tylsiä pillejä aina löytyy... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä että kohtalon tovereita löytyy! :D

      Poista
  2. Ite oon super ihastunu Bikbokin Never Demin stay black farkkuihin. Myynti kikka on että 10 kertaa pitempään mustat, siitä en tiiä mutta ne istuu miulle ainaki hyvin ja onhan nuo vielä yli puolenvuoden käytön jälkeenki ihan sysi mustat :). Ja ihana Theddy, voi ku miunki koirat vois ja mahtus löhöö tuolleen sängyn päälle :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, nonii. Hyviltä kuulostaa! Ja ahhaha :D Joo onhan nuo kivoja ku mahtuvat sänkyyn hyvin. Joskus tulee nukuttuakin niitten kanssa. Nöffin kanssa ei taitais iha onnistua! Pitäis ainakin olla julmetun iso sänky!

      Poista
    2. Joo ei onnistu.. Elvis oli kerran yökylässä miun huoneessa. Lattiille laitoin oikeen pehmus maton vartavaste, ni eikös se köllerö kiipee syliin keskellä yötä kapeeseen sänkyyn. Voit vaan kuvitella miltä tuntuu 60kg sylissä ja kuolanen kuono poskella :D

      Poista