Lähestulkoon terve

Olen palannut elävien kirjoihin. Toisin sanoen olen tervehtynyt tai ainakin melkein tervehtynyt syysflunssastani. Pahin osa taudista ainakin on selätetty, mutta vielä on pää täynnä räkää ja yskin keuhkoja pihalle aina välillä, mutta mitäs pienistä! 

Kunnolla en oo viellä lenkkeillä vihtinny, joten eilenkin vietiin poikaystäväni kanssa autolla pojat riekkumaan ja purkamaan energioitaan koirauimarannalle. Theddykin tarkeni vielä ryhtyä vesileikkeihin, mutta kenties nämä oli viimiset uintikerrat tälle vuodelle. On kyllä ollut todella positiivinen ylläri se, että minkälainen hurja vesipeto Theddystä on kehittynyt. En ole ennen omistanut uimisesta pitävää koiraa, joten tämä on mukavaa vaihtelua. Oikein ilo silmälle nähdä innosta puhkuva koira polskimassa vedessä sydämensä kyllyydestä!
Mutta yhtälailla Theddy rakastaa lumikinoksissa sukeltelua, joten tuskin se talven aikana kerkeää vedessä uiskentelua ikävöidä.
Minä itse odotan lumisateita jo malttamattomana. Toki koitan nyt nauttia vielä tästä syksystäkin, mutta kovasti jo kutkuttaa ajatus pellolla umpihangessa tarpomisesta, lumiukkojen pyörittelystä, järven jäällä telmimisestä ja muusta mukavasta, josta taas talven tullen pääsee nauttimaan. Toivon kyllä hyvin lumirikasta talvea!

Mutta hei! Palataanpas takaisin vielä näihin syksyisiin tunnelmiin ja eilisiin kuviin :)

Uni paras lääke on, sitä nauttikaamme

 

Tämä pahainen syysflunssa on nyt todenteolla saanut otteen minusta. Himskatti.

Noh, mutta onneksi minulla on sentään hyvät lääkkeet taudin karkoitukseen. Nimittäin unen lisäksi parasta lääkettä flunssan hoitoon on rakkaiden koirien haliminen ja paijjaaminen, Animal Crossingin pelaaminen lämpimän viltin alla ja ihanat villasukat jalassa piristämässä, sekä ah, tuo niin ihana kuuma kaakao kermavaahdon ja strösseleiden kera. 

Ja jos lukijoiden joukosta löytyy kohtalontovereita, niin muistakaahan juoda paljon! Se todellakin tepsii. Niin, ja malttakaahan levätä tarpeeksi paljon. Minäkin kovasti yritän!

Luonto kuiskaa: "Hei hei kesä!"

Ihana syys. Ihana värien kirjo. Ihanan raikas sää. Ihanat hauvat. Ihana sisko. 

Oltiinpa pitkästä aikaa koirien, sekä pikkusiskoni kanssa läheisillä pelloilla ulkoilemassa. Kamerat oli tottakai mukana, joten kuvat, sekä videokooste saakoon kertoa loput tällä kertaa!

Pitää lähteä, että voi palata

Nyt on reissusta kotiuduttu ja onhan tämä ihanaa olla jälleen kotosalla rakkaiden kanssa, vaikka kovasti uhosin, että olisin voinut jäädä vielä ainakin viikoksi tuntureille vaeltelemaan. Kyllä sitä kuitenkin oli kerennyt jo kasvaa isokin ikävä poikaystävää ja koiruuksia kohtaan. Ilmeisesti hekin olivat minua ikävöineet. Koiriltakin sain niin ihanan riemuisan vastaanoton, että itsellä tuli ihan tippa linssiin. 

Muutama sananen vielä itse reissusta. Noh, sehän oli kerrassaan mahtava. Ne upeat maisemat ja hassut porot. Se ihana rauha ja luonnosta nauttiminen täysin rinnoin. Kyllä siellä tunsi olonsa onnelliseksi. Itsellä vaellus kilometrejä kertyi noin 60km ja kyllähän se rinkan paino vähän hartioissa vielä tuntuu, mutta onneksi en sen pahemmin kipeä ole mistään. 

Niin ja kyllähän sitä taas osaa arvostaa arjen tavallisia asioita aivan uudella tavalla. Sitä, että voi nukkua pehmeässä sängyssä, ruokaa saa heti jääkaapista, pääsee lämpimään suihkuun jne. Kyllä jokaiselle ihmiselle tekisi varmasti hyvää irrottautua joskus arjesta ja painua tuntureille tyhjentämään ajatuksia ja nauttimaan. Tosin eihän kaikki ihmiset moisesta nauti, vaan kammoksuvatkin ajatusta eräjormailusta.
Kyllähän sitä itsekin välillä tuskastui kun kipusi korkealle tunturille ja tuntui, ettei se lopu koskaan. Hiki vaan valui, kun väkisin raahasi itsensä ylös. Mutta sitten.. se upea tunne kun olet perillä tunturin huipulla ja pääset nauttimaan niistä huikeista maisemista ja viilentävästä tuulesta. Kyllä siinä ainakin itsellä mieli lepää. Ja sitten se mahtava voittaja fiilis, jonka koet illalla nuotion ääressä, kun olet rehkinyt itsesi uuvuksiin päivän aikana. Mikäs sen parempaa! 

En malta odottaa, että milloin sitä pääsee takaisin noihin maisemiin ja tunnelmiin. Kenties seuraavan kerran poikaystävän ja koiran/koirien kanssa. Koirat kyllä varmasti nauttis tuommosesta reissusta ihan tajuttoman paljon! 

Kyllä minä taisin jäädä ihan Lapin lumoihin ja hyvä niin!

Valmistautumista reissua varten

Huomenna koittaa viimein se päivä mitä on jo niin kauan odoteltu ja suunniteltu. Aamulla kukonlaulun aikaan olemme luokkalaisten ja muutaman opettajan kanssa matkalla kohti Lappia. Meitä odottaa Pallas-Hetta vaellus! Meillä on mahtava porukka ja saa nähä maltanko nukkua ens yötä, kun niin kovasti odotan reissua, josta varmasti tulee vallanmainio. Hieman saattaa tietysti ikävä iskeä koiria ja poikaystävää kohtaan, niinkuin aina kun joudun olemaan heistä erossa, mutta hyvä se on välillä olla vähän erossa! 

Tässä parhaillaan minulla on vielä pakkauspuuhat kesken ja sekös vasta tuottaakin pään vaivaa. Onko tavaraa liikaa vai liian vähän? Enhän unohda mitään tärkeää? Saanko rinkan pakattua niin, että sitä on hyvä kantaa? Noh, toivotaan että onnistun tässä! 

Kuulette minusta seuraavan kerran täällä blogin puolella todennäköisesti vasta ensiviikonloppuna. Sillä palaan reissusta vasta torstai-iltana. Toivottavasti minulla on palatessani paljon hyviä kuvia, joita saan sitten teille esitellä. Pitäkäähän tekin toki hauska viikko ja palaillaan! :)

Älä turhia ressaa

http://weheartit.com/

Huhhui. Kylläpä sitä ihminen osaakin stressata ja vaivata päätään vaikka ja millä. Nyt on kyllä tälläviikolla ollut ressinsietokyky koetuksella, kun on ollut melkosesti tekemistä mm. koulun ansiosta. Itse en yleensä ole kovinkaan suuri asioista stressaaja vaan usein olen se tyyppi joka ottaa ihan lunkisti, kun muut hermoilee ja ottaa turhaa stressiä, mutta kyllä sitä joskus sattuu tämmösiä vaiheita, jolloin minäkin stressaan ihan yli paljon kaikesta mahdollisesta. 

Minun omalla kohdallani parhaita stressin lievitys kikkoja ovat: 

1. Päiväunet

Silloin kun tuntuu, että pää posahtaa millä hetkellä hyvänsä ja mielessä pyörii ainakin sata ja yksi ajatusta samaan aikaan niin paras keino rauhoittua on mennä pötkölle ja ottaa pienoiset nokoset. Se auttaa aina. Pienten torkkujen jälkeen monet asiat, joista vielä ennen unia stressasit eivät enää tunnukkaan niin hankalilta ja ylitsepääsemättömiltä. Ja jos olet sattunut stressaamaan jostain ongelmasta, joka on vailla ratkaisua, niin päikkäreiden jälkeen sekin saattaa ratketa tuosta noin vain! Tämä toimii ainakin minun kohdalla vallanmainiosti.

2. Luonto

Tästä olenkin maininnut jo monet monet kerrat, mutta täytyy mainita jälleen. Kun hirmuinen stressi painaa päälle ja tuntuu, että olet oikein sen puristuksissa niin ota ja lähde vaikkapa lähimetsään. Siellä voit kokeilla ensimmäiseksi nakkoa käpyjä mahdollisimman kauas ja kuvitella viskovasi kaikki nämä stressin aiheuttajat pois sinusta. Voit kokeilla myös vähän karjua, sekin saattaa auttaa, mutta sitten kannattaa istahtaa kannon nokalle tai kivenmurikalle ja vetää syvään henkeä, sulkea silmät, nauttia raikkaasta metsän tuoksusta ja tuntea luonnon parantava, sekä rauhoittava voima. 

3. Rakkauden saaminen ja antaminen

Tämä toimii niin koirien kuin ihmistenkin kanssa. Minä ainakin rentoudun kaikesta stressistä hyvin nopeasti, kun pääsen halimaan rakkaita koiriani taikka käpertymään oman poikaystävän kainaloon. Olla vaan ja osoittaa toiselle rakkautta. Se jos mikä lievittää stressiä kuin stressiä. 

Koirien kanssa teen yleensä niin, että pienoisen hali ja rapsutus tuokion jälkeen alan touhuamaan niiden kanssa jotain oikein hauskaa, joka saa hymyn huulille ja huolet, sekä murheet unholaan. Kuten esimerkiksi hauskojen pikkutemppujen opettelu. Tänään tarkoitus oli opetella molempien kanssa minun käden halaamista. Kodahan handlasi homman jo heti 5minuutin kuluttua, kun taas Theddy ei tajunnu yhtikäs mitään koko jutusta, vaikka kuinka yritettiin. Siinä sainkin mahakippurassa nauraa sille hömpälle, kun se toheloi ja yritti kovasti ymmärtää, mutta ei suoriutunut oikein sitten millään. Se kun on niin kova häsläämään. 

Tempputuokion jälkeen oli oitis niin raikas ja helpottunut mieli, että päätin hypätä tänne blogin ääreen rustailemaan teille rakkaille lukijoille :)

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani?

Toivepostaus, jossa kerron Theddyn elämästä sen omasta näkökulmasta. Kodastakin tehty samanlainen. Sen läydät tämän linkin takaa.

Moi, oon Theddy.. mennäänks leikkii? Ai ei vai!? No hö. 

Okei okei.. mää nyt vähä kerron elämästäni, vaikka mulla ois parempaaki tekemistä, kuten vaikka.. leikkiä! Elikkäs elikkäs.. Minähän synnyin johonki tuonne Jyväskylän seutumille. Mulla oli muutama hauska sisarus, joiden kanssa painin aamusta iltaan ja mut nimitettiinki joukkion ilopilleriks. Se oli tosi huisii aikaa, mutta sitten nämä mun nykyset leikkikaverit pahaa aavistamattomina tuli hakemaan mut sieltä pois, uuteen kotiin. Ne sano mua tosi suloseks nallekarhuks ja lellitteli mua vaikka kuinka, mutta ne ei osannu arvatakkaan minkälainen kauhukakara mä oikeesti olen! Mä kyllä myönnän, että osaan tekeytyä tosi hellyyttäväks ja se onkin mun valttikortti. Eihän kukaan tämmöstä nappisilmää voi kieltää taikka torua!?

Mun uuteen perheeseen kuuluu paljon hyviä leikkikavereita. Niitten kanssa mä oon riehunnu nyt aivan pian kokonaisen vuoden! Huisii. Tykkään niistä kaikista tosi paljon. Harmi vaan, ettei ne aina oo samaa mieltä musta. Osaan kuulemma olla tosi rasittava.. ja PYH ! Tykkään vaan niin kovasti leikkiä!

Mutta mun ehoton lempparikaveri on tää perheen toinen koira, jota Kodaksi haukutaan. Heti ensitöikseni kun saavuin tänne, niin iskin hampaani siihen karvakasaan ja se jos joku oli huisin hauskaa. Siitä saakka olenkin piinannut sitä 24/7. Joskus se saattaa oikeesti suuttua mulle, mutta se on niin raukka ettei se mulle pärjää. Oon sen verran kovaluu! Mä rökitin sen 100-0 jo pikku pentuna. Ja oon sata kertaa nopeempi juoksemaanki ku se. Oon parempi kaikessa. Oon voittamaton. Koda ei pärjää mulle edes unissaan. HAAHAA!

On mulla toki ollu tämän vuoden aikana paljon muitakin retuutettavia kuin mun oma perhe. Oon saanu tutustua tosi moniin erinäkösiin koirakavereihin ja mää oon aina ollu kaikkien kaveri. Harmi vaa ku muut ei aina sitä ymmärrä. Oon tosi hurja leikkijä ja mun on vaikee löytää samanlaisia rämäpäitä juoksemaan mun kanssa, koska yleensä kaikki suuttuu siinä vaiheessa kun kiskon niitä hännästä. En kyllä ymmärrä. Sehän just on huisin hauskaa!? 

Mun ehottomat lempparikaverit on tolleri tytöt Saana ja Lyyli. Harmi vaan, että nekään ei muka enää tykkää musta. Ne suuttuu aina ihan tuhottomasti ku nappaan niitä hännästä ja haukun niille täyttä huutoa. Mamma käskee mun aina rauhottua, koska oon kuulemma muitten mielestä tosi ärsyttävä. Hmhph.

Noh, asiasta toiseen. Mamma on kovasti yrittäny opettaa mulle jo pienestä pitäen jotain SUPERHYPER typeriä käskyjä. Pitää muka istua sivulla ja seurata vierellä ja maata paikalla ja ja ties mitä vielä! Siis miettikää ny.. mikä idea tommosissa on? Ihan turhanpäivästä. Onneks mamma on viimein tajunnu, että mun kanssa ei kannata tommosia tylsyyksiä alkaa harjotteleen, ku mää tarviin jotain vauhdikasta meininkiä. Jotkut temput on ihan kivoja, kuten kieri ja pyöri, sekä jalkojenvälissä pujottelu. Niistä mä pidän, mutta ennenkaikkea mä tykkään...

...Hyppimisestä! Mä oon ihan varma, että vielä jonain kauniina päivänä mä oikeasti opin lentämään. Mamma ei ihan usko siihen, mutta mää uskon. Mamma sanoo, että lentämiseen tarvitaan siivet, mutta höpönlöpön sanon minä. Kunhan vaan tarpeeks ponnistaa niin kyllä se onnistuu! 

Loikkiminen on mun ihan ykkösjuttu. Teen sitä sisällä, ulkona, lumessa, vedessä, maalla, kivillä.. ihan missä vain! Joskus mua yritetään kieltää, koska muka loukkaan itteni, mutta höpönlöpön sanon jälleen. Mä en voi koskaan ikinä loukata. Ette uskokkaan minkälainen supermies oon. Pystyn ihan mihin vain, ainakin jos hyppimisestä on kyse. 

Erittäin suuri intohimoni on myös pienimuotoinen (tai noh.. ei aina niin pienimuotoinenkaan) jekuttelu ja yllätysten tekeminen. Mielestäni on todella väärin, jos rakkaat ihmisleikkikaverini tulevat kotiin, eikä täällä ole minkäänlaista yllätystä heille. Joka koiran velvollisuus on järjestää jotain hassun hauskaa ylläriä ihmisille sillävälin kun he ovat pois. Se on vähintä mitä voimme tehdä. Koda on kyllä jostain syystä erimieltä, mutta olkoot. Minä pystyn yksinkin pitämään huolen siitä, että ihmisystäväni saavat näitä pikku jekkuja ja ylläreitä.

Noh, tämmöistä huisin hauskaa minun elämäni on täällä ollut tämän vuoden verran ja olen kyllä todella iloinen. Onneksi minun perheeltäni löytyy tarpeeksi huumorintajua minunlaista koiraa varten, koska ilman sitä ne ei todellakaan tulisi kanssani toimeen. En todellakaan ole niin suloinen miltä näytän ;)
Tähän loppukevennykseksi vielä videota siitä, miten minä herätän perheeni aamuisin, koska se on minun tehtäväni. 

Ja hei, nyt leikkimään!

Meitä saa äänestää

Lauantaina vietettiin ensimmäistä kertaa Suomen luonnon päivää. Olin jo tietysti pari viikkoa ennen kyseistä päivää suunnitellut päivän ohjelman valmiiksi. Siihen kuului tottakai retkeilyä meille uuteen ja tutkimattomaan metsään kera koirien ja poikaystävän, mutta kuinkas kävikään.. Perjantai illan seuraamuksista johtuen en kyennyt juhlistamaan päivää muuta kuin sängyn, sekä sohvan pohjalta. Noh, semmosta sattuu. Toivottavasti kuitenkin joku teistä rakkaista lukijoista juhlisti päivää minunkin puolestani liikkumalla luonnossa tai jotenkin muuten :)

Mutta sitten.. asiasta toiseen! Olen osallistunut kuvakilpailuun Mr. Twist -blogissa ja siellä kuvaani on mahdollista käydä äänestämässä 22.9 saakka, joten käykäähän kurkkaamassa ja antamassa äänenne jos kuva miellyttää. Kuvakilpailun aiheenahan oli "Hetki kesästämme" ja hirmuisen valinnanvaikeuden jälkeen päädyin kuitenkin osallistumaan tällä otoksella:

ÄÄNESTÄMÄÄN!