3. tammikuuta 2014

Vauhtia piisaa

Tässä hiukkasen mietittyäni totesin, että on näissä tämän talven ilmoissa jotain positiivistäkin. Nimittäin luntahan satelee aina silloin tällöin ja se sulaa yleensä pois yhtä nopeasti kuin tulikin, niin saapahan ainakin riemuita lumen tulosta aina yhä uudelleen ja uudelleen. Eilenkin alkoi yhtäkkiä lumihiutaleita leijaileen ja olin taas ihan yhtä intona kuin aikaisemminkin ja heti piti päästä lumisateeseen lenkkeilemään. Jälleen kerran sekin lumi katosi yhtänopeasti kuin tulikin, tosin eihän sitä paljon yhtään tullutkaan. No joka tapauksessa! 

Tosin kyllä sitä jo kovasti haluais niitä kunnon lumihankia päästä ihastelemaan. Surettaa kyllä kovin, jos semmosia ei koko talvena kerkeä tulla ja multa jää kokonaan testaamatta mun joululahjaksi saamani lumikengät. Ihan typerää jos joudun odotella seuraavaan talveen, että pääsen niillä kulkemaan. Tai eihän sitä tiedä jos sillonkaan! Höh.. en nyt tiiä onko näissä ilmoissa sittenkään mitään hyvää, vaikka väkisin yritän jotain semmosta keksiäkin..

Mutta se, mikä minut varsinaisesti toi tänne blogin puolelle tänään oli se, että ajattelin ilahduttaa teitä poikien painimatseilla ja juoksukilpailuilla. Nimittäin videoiden merkeissä. Ensimmäinen videokooste on eilisen lenkiltä ja toinen on tämän päiväiseltä, jolloin muistin ottaa matkaan frisbeenkin. Tälläkään kertaa vauhtia ei puutu.. !

4 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta sinulle! :)

    Voi kunpa täälläkin tulisi edes välillä sitä lunta mutta ei. :( Jos jotakin sataa niin se on sitten vettä..Täällä on ollut yhteensä vain kaksi lumista päivää joskus joulukuun alussa.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja sitä samaa sinullekin!
      Höhlä.. no toivotaan, että sielläkin se vesisade pian muuttuis lumisateeksi.

      Poista
  2. ihanat videot ja todella nättejä lappalaisia sinulla! <3

    VastaaPoista