15. maaliskuuta 2014

Epäonnen päivä

Tänään ei todellakaan ole mun päivä.

Aamulla tuun kotia siinä vähän ennen viittä. Ovi oli lukossa ja paniikissa jouduin ehtiä vara-avainta pilkko pimiässä. Paniikki siksi, koska aina ku oon yksin pimeässä niin mielikuvitus alkaa laukkaa ja pelkään, että joku örkki hyökkää mun kimppuun tai, että autotallistamme kömpii joku koditon vanha pappa ja saan sydärin.Okei.. ei tästä sen enempää, mutta pelotti kuitenkin. Lopulta kun pääsin sisälle ja astelin keittiöön niin siellä mua odottikin ylläripylläri. Jollai oli tullu köntsät housuu, tai siis matolle. Jäätävät kurat oli levinny ympäri keittiötä tuhoten kaksi mattoa. Syytin Theddyä, koska se oli niin syyllisen näkönen ku vaan olla ja voi, mutta kun tutkin asiaa tarkemmin, niin hokasin, että syyllinen ei suinkaan ollut Theddy, vaan Koda, joka yritti piilotella sohvan takana. Sillä oli kaikki housukarvat iha sonnassa. Tämä siis tarkoitti matto pyykin lisäksi pyllyn pesua. Ei kiva, ei ollenkaan kiva. 

Noh, tässä vaiheessa en ollut vaipunut vielä epätoivoon, enkä mananut päivää epäonnen päiväksi, vielä. Nautin aamupalana mysliä, kunnes suussani narskahti (onko se edes sana?) hyvin ikävästi. Kaivoin suustani ilmeisesti kiven tai ison hiekanjyvän tai olkoon mikä hyvänsä, niin se ei ollut pureskeltavaksi tarkoitettu. Ei kiva, ei ollenkaan kiva.

No mitäs vielä? Lähdin koirien kanssa ihanan raikkaalle aamulenkille tuohon läheiselle järvelle. Olin niin torvi, etten ottanut kameraa mukaan. Kuinka monesti ihmisen pitää tehdä sama virhe, ennenkuin se oppii? Aina kun unohdan kameran kotiin, niin matkalta löytyy kuvattavaa, niin myös tälläkin kertaa. Järvellä oli joutsenia ja paikalle lensi myös lisää joutsenia, jolloin syntyi reviiri kiistaa. Tikka naputteli puussa, lokit kirkui kivillä ja fasaanikin ilmestyi järven toiselle puolelle pitämään metakkaa. Enkä saanut mitään ikuistettua, koska kamera kotona. Ei kiva, ei ollenkaan kiva.

Kun lenkiltä palattiin kotiin, niin sain innostettua siskon lähtemään mun kanssa takaisin samalle järven rannalle. Tälläkertaa kameroiden kanssa. Noh, tietysti joutsenet oli häipyneet kauemmaksi ja muista linnuista ei ollut enää tietoakaan. Just. Sisko sitten tahtoi napsaista musta pari kuvaa (sillä joku valokuva projekti koulussa), mutta eihän siitä mitään kerennyt tulla. Fiksuna likkana lumpsahin säärtä myöten veteen, kun piti keikkua liukkaan palkin päällä. Tottakai se tarkoitti sitä, että juosten kotia ennenkuin jalka jäätyy. Kyllä kerkes kylymä tulla!

 photo IMG_1793_zps7637fdde.jpg  photo DSC08016_zps1ccedfce.jpg photo DSC08006_zpsca3b2c6c.jpg  photo DSC08020_zps16656b46.jpg photo DSC08023_zps0200d913.jpg

Tosiaan tämä kaikki kerkesi tapahtua ennen kello yhdeksää aamulla! Voiko loppu päivästä edes olla odotettavissa minkään näköisiä onnistumisia?! Tuskinpa. 15.3 olkoon tästä eteenpäin virallinen epäonnenpäiväni.

18 kommenttia:

  1. Haha ei saa herätä niin aikasin nii ei ehi tapahtua nii paljon heti aamusta. :D

    Paskaperseisestä koirasta tuli mieleen tapaus jossa Nanalla oli juoksupöksyt jalassa ja juoksuisena se tuppaa ravaamaan pitkin kämppää ja inisemään. Luultiin, että tälläkin kertaa oli kyse vaan miesten takia itkemisestä kunnes tajusin, että ehkä sillä onkin oikeasti hätä. Ehdin ottaa askeleen eteiseen kun toisella jo lorottaa velliä nii, että vaippa tursuaa ja sitten yritin sanoa sille, että pysyis paikallaa nii raukka alkaa pyöriä ympyrää nii, että syntyy oikea paskakaruselli... :D

    Siitä seurasi sitten useamman paikan ja seinän pesu sekä tietenkin persvillojen pesu.. Nana ei arvostanu. :D Ehkä tää tapaus vähä piristää sun epäonnen päivää. :D

    Ja ihania kuvia tuossa aikasemmassa postauksessa. ^^

    VastaaPoista
  2. Paskakaruselli... : DDDD Luoja. Kiitos tosiaan päivän piristyksestä!

    VastaaPoista
  3. Ihana blogin nimi ja banneri sopii siihen niiin hyvin :--)

    http://starrynight-emma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Toi banneri on vaan niin ihana <3! Oot tosi kaunis!:)

    reflectionofme-jaana.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi sinulla! Tunnen että olet vähän samanlainen "luonnonlapsi" kuin minäkin joka on elänyt lapsuutensa maalla ja rämpinyt kaikki metsäpolut läpi :D Tuollaiset epäonnen päivät on kyllä harvinaisia mutta harmillisia :/ Liityin lukijaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij! Kiva, kiitos :) Mukavaa, että löytyy samanhenkisiä ihmisiä lukijoiksi! Toivottavasti viihdyt :)

      Poista
  6. Vitsi noi housut on kivat ! meinasin hennesilt tilata tollaset, mutta hannasin enkä uskaltanut. Pelkäsin, et miltä noi näyttää mun makkarajalois ja näyttääkö ne hirveeltä. Kiva nähdä noi oikeen ihmisen päällä, kuvastossa ne naiset kun on aina niin photoshopattuja, että itkettää. Taidan sittenkin uskaltaa tilata tai käydä ostamassa kun ne näyttää sun päällä noin kivalta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kans justii sieltä tilatut ja pohdin just samaa ku sinäki, mutta uskaltauduin silti kokeilemaan ja tykkään kyllä! Suosittelen :)

      Poista
    2. Justiinsa olin tulossa kysymään mistä nää housut on ostettu kun parilla sellaiset nähnyt ja ne on niin kivat! Päätinkin onneksi lukea kommenttilootan ennenkun kysyin, ajatelin että ehkä joku muukin pitänyt niitä niin kivoina että kysy ^^

      Poista
  7. Oivoi! :O :D Mä niin tiedän tuollaiset päivät! Onneks, niitä on kuitenkin suhteellisen harvoin. :D

    VastaaPoista
  8. Ihanat ihanat ihanat nuo leggingssit! <3 Oon kuolannu tuommosille netissä koko talven ajan, pitäis vissiin laittaa ebay- tilausta menemään...Ja tää blogin taustakin on muuten aivan hurmaava! :)

    http://hungrythirstymirri.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kehuista :) Suosittelen kyllä tommosii pöksyi, ihanat :3

      Poista