14. syyskuuta 2014

Mörri-Möykky se sateessa istuu kärpässienen alla


On rouskua, tattia, haperoa, suppiloa, vahveroa ja ties mitä muuta. Aivan oikein! Kyse on noista syksyisen metsän törröttäjistä, sienistä. Tänään lenkkeillessäni tarkastelin sieniä kameran linssin läpi ja yllätyin siitä, miten hurjan paljon erilaisia törröttäjiä löysinkään lenkkipolkuni varrelta. Niitä oli oikeasti joka lähtöön. Vaikka minkä kokoisia, värisiä ja näköisiä. Niitä oli hyvin mielenkiintoista kuvata, vaikka sitä joutuikin ryömiä suurimmaksi osaksi maan tasolla kivoja kuvakulmia hakiessa. Hauskaa se silti oli, vaikka ohikulkijat saattoivatkin kummastella tätä perse pitkällä maassa mönkijää, mutta olkoot! 

Minkälaisia sieni-ihmisiä te olette? Käyttekö syksyisin keräämässä ruokasieniä korit pullolleen vai ihasteletteko niitä luonnossa ilman halua popsia niitä poskeenne vai herättääkö sienet ylipäänsä mitään kiinnostusta? Itse en ole koskaan välittänyt sienistä ruokamielessä. Jotenkin niiden koostumus kuvottaa niin paljon, etten niitä tahdo syödä. Pekoniin käärittyjä herkkusieniä olen muistaakseni joskus pitänyt ihan syötävinä, mutta muuten en ole sieniä suuhuni laittanut. Lapsena sitä aina tuli "kokkailtua" sienisoppaa johonkin hiekkaämpäriin ja ehkä siitä hajusta ja muusta ällötyksesä on jäänyt traumat tai jotain, vaikka olihan se ihan huippu hauska kokkausleikki aina syksyisin hajusta ja muusta huolimatta. Muistan että syötin sienisoppaa aina kiville...?!

Jokatapauksessa sienistä on paljon iloa minulle, vaikka en niitä suuhuni tykkääkkään laittaa. Minusta sienet ovat nimittäin hyvin kuvauksellisia ja niitä on mukava koittaa tunnistella, vaikka olenkin vielä aika huono siinä hommassa. Suosittelen kyllä sieniretkeä kaikille!

 photo _DSC0004_zps061d2e8f.jpg  photo _DSC9948_zps5314be4b.jpg  photo _DSC9953_zps094f8060.jpg  photo _DSC9993_zps7663b80e.jpg  photo _DSC0022_zps0131f156.jpg  photo _DSC0031_zps6a85765d.jpg  photo _DSC0036_zpsbdaf129a.jpg  photo _DSC0052_zps9355f75c.jpg  photo _DSC0054_zps3daf0bd4.jpg  photo _DSC0064_zps8fbe9a8d.jpg  photo _DSC0082_zpsfb41ca39.jpg  photo _DSC0087_zps24a82c3a.jpg  photo _DSC0108_zpsb55946fc.jpg

15 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Oon miettinyt sieniä viime aikoina aika paljon (heh, kuulostaa kreisiltä). Mutta opintoihin kuuluva, juuri loppunut sienikurssi oli tosi avartava, mietihän että kyseessä on kokonainen eliökunta, josta tiedetään yleisesti monin verroin vähemmän kuin esimerkiksi kasveista tai eläimistä. Vaikka maailman suurin tunnettu eliökin on sieni! Ja on ne myös monesti aika söpöjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha nonii! :D Onhan nuo sienet aika jänskiä... vois itekkin perehtyä niihin hieman lisää.

      Poista
  3. Huh, ootpas kerenny postailla! Kiva lueskella näitä :) Ihe en myöskää oo mitää sieni ihmisiä, ainut kontakti menee kameran läpi ja savusienia on hauska poljeskella :D.. Suuhun en pistä mitään niitä etania muistuttavia limaklönttejä.. Hyi! Miullaki oli lapsena tapana tehä keittoja, joskus sieniä, välillä perunamaalle unohtuneita perunoita ja sit aroniamarjoja yhteen isoon kattilaan, siihen reseptiin usein kuulu myös unohtuminen jonnekki pihan reunalle ja lopuks sit vastuu heivata se hajupommi homemössö pois ja sen kattilan pesu.. Hyi sillekkin. En kaipaa vaikka oli ne leikit ihan hauskoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ookkaan pitkään aikaan savusieniin törmänny. Hii ne on nii hassuja :3
      Haha, mahtavaa, että sieltäkin löytyy yks lapsuuden sienikeitto kokkaaja. Se haju niistä omista keitoksista oli kyllä aika jäätävä, voin jopa haistaa sen kun ajattelinkin sitä mössöä... :D

      Poista
  4. Ah itse tehty sienisalaatti <3 Just käytiin kummitätini kanssa keräämässä kangassieniä tosiaan sienisalaattia varten viime viikolla, ja ihan ensimmäistä kertaa elämässäni ryöppäsin ne itse ja laitoin pakastimeen. Tosin, en olisi varmaan edes tunnistanut kys. sientä ilman kummitätini opastusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin no sieltä löytyi sitten sienillä herkuttelija! Itsellä ajatuskin sienisalaatista nostattaa karvat pystöön... :DD Mutta hienoa, että joku tykkää!

      Poista
  5. Hei miu oli ihan pakko tulla kysymään, että oonko mie vaan sokee vai miks en näe missään siellä malli --> taustaväri tsydeeemissä mitään raksitus mahdollisuutta ._o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm :o Mulla se raksi hommeli näkyy kyllä nimenomaa tuolla taustaväri kohdassa.
      http://i1290.photobucket.com/albums/b535/jannssku/Nimetoumln_zpsd7acb9fa.png

      Poista
    2. Outoa, miula sitä ei yksinkertasesti vaan ole siellä :( ._.

      Poista
  6. Hauska postaus, tosi kauniita kuvia :) Mua sienet lähinnä ärsyttää, koska nyt meidän lähimetsä on viime aikoina ollut täynnä sienestäjiä ja pitää koko ajan ottaa koirat hihnaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kehuista :)
      Aivan tosiaan. Ja niitä sienestäjiä ja myös marjastajia aina säikähtää ihan pirusti ku ne yhtäkkiä pomppaa jostain mättään takaa!

      Poista
  7. Älyttömän hyvälaatusia kuvia!! :)
    http://combering.blogspot.fi/

    VastaaPoista