Ollaan Kodan kanssa keretty tässä yhden ja puolen viikon aikana melko hyvin kiertelemään ympäri Kajaania tutkimusretkien merkeissä. Kiitos minun työttömyyteni aikaa on riittänyt seikkailuille varsin hyvin. Eli päivät on aika hyvin kulutettu tepastellen pitkin maita ja mantuja etsien hyviä lenkkireittejä. Lenkkireittien lisäksi on tullut etsittyä kaikki Kajaanin viisi koirapuistoa. Me ei Kodan kanssa olla koskaan oltu mitään koirapuistojen suurkuluttajia, eipä tietenkään kun maalla ollaan asuttu, niin vain harvakseltaan ollaan käyty Kokkolassa puistoilemassa. Nyt kuitenkin täällä kaupungissa asuessa puistot on paljon tärkeämmässä asemassa. Nimittäin ne ovat ainoita paikkoja, joissa tohdin päästää Kodan vapaaksi riekkumaan. Siispä olin hyvin iloinen huomatessani, että täällä Kajaanissa niitä puistoja on jopa viisi kipaletta. Tottakai ne oli kaikki pakko käydä käsiinsä etsimässä ja testaamassa!
Ämmäpuronpuisto
Tämä koirapuisto sijaitsee kaikista viidestä meitä lähinpänä, ja siksi se on ja tulee varmasti jatkossakin olemaan eniten käytössämme. Tuonne ei ole meidän alaovelta matkaa kuin ehkä 300-400metriä, joten sinne matka taittuu silmän räpäyksessä. Puisto sijaitsee mielestäni muutenkin hyvällä paikalla, eikä vain siksi, että se on meitä lähellä, vaan siksi, että tuosta lähtee sitten ihania polkuja vähän joka suuntaan, eli tuosta on helppo sitten jatkaa vaikka lenkkiäkin.
Tässä puistossa on kaksi erillistä puolta pienille ja isoille koirille, mikä on aina hyvä. Porukkaa tuolla käy ihan hyvin, ainakin siihen suosittuun 17-18 aikaan. Koda on löytänyt tuolta itselleen hyvän "tyttökaverin" eräästä sekarotuisesta Ellistä, jonka kanssa ollaan nyt pari kertaa puistoiltu, mutta muiden koirien kanssa ei ollakkaan tuolla oltu, nimittäin monesti siellä tuntuu olevan aika ärhenteleviä uroksia, joiden sekaan ei sovi Kodaa laittaa. Aika paljon oon vienny Kodaa juoksentelemaan sinne yksikseenkin.
Puisto on ihan viihtyisä ja ilmeisesti aika uusi. Maastoltaan se on tuollainen melko tavallinen koirapuisto ja molemmat puolet ovat hyvän kokoisia. Jotenkin se on silti vähän tylsähkö mun makuun.

Lohtajanpuisto
Tämä koirapuisto taitaakin sijaita meistä katsottuna kauimpana. Matkaa sinne kertyy n. 3km, eli on kyllä ihan käveltävissä, mutta eilen ainakin huomasin, kun oli suhteellisen lämmin päivä, niin kotimatkalla Koda oli aika väsyksissä, kun puistossakin tuli temmellettyä niin kovasti. Noh nukkuipahan koko illan ja yön onnellisena, mutta kenties seuraavalla kerralla tuonne mentäessä on auto matkassa.
Tässäkin puistossa on kaksi erillistä puolta pienille ja isoille koirille, hyvä hyvä. Pienten puoli taisi olla aika paljonkin pienenpi kuin isojen puoli, tai en minä sitä niin tarkasti zoomaillut, mutta luulen, että näin oli. Olen muutenkin niin huono arvioimaan noita pinta-aloja! Joka tapauksessa isojen puoli oli tosi hyvän kokoinen. Paljon tilaa juosta ja temmeltää. Maastokin oli mun mielestä ja varmasti Kodankin mielestä tosi mukava. Iso nurmikenttä, sekä sellainen kivi/kanto röykkiö tai miksi sitä nyt osaisi kutsua.
Kokonaisuudessaan puisto tuntui olevan kaikista mielenkiintoisin niin omistajan kuin koirankin mielestä. Täällä tullaan vierailemaan varmasti useasti, vaikka vähän matkaa onkin.

Kuurnanpuisto
Tähän puistoon kertyy meiltä matkaa noin kaksi kilometriä. Tämä puisto on maastoltaan oikein metsäinen ja Koda näytti siitä kovasti pitävän. Omaan silmään paikka oli jotenkin vähän sottaisan olonen ja jäätäviä koiranpaskaläjiä oli jätetty joka puolelle ainakin isojen koirien puolelle. Eli itse en tohtinut tuolla kävelleskellä ollenkaan, kun niitä jätöksiä oli sen verran paljon. Tosi raivostuttavaa kun ihmiset eivät jaksa huolehtia omien koirien jätöksiä roskiin... MURR!
En tiedä mimmoisessa suosiossa puisto on. Me ollaan siellä vasta yhden kerran käyty ja silloin toisella puolella oli sakemanni ja joku iso seropi kenties, niin en viitsinyt Kodaa niiden luo viedä, mutta hyvin Koda yksikseenkin tuolla viihtyi.
Isojen koirien puoli oli tosi hyvän kokonen ja pienten koirien puoli vaikutti aika paljonkin pienemmältä. Uskon, että tullaan vierailemaan tuolla aika harvakseltaan, koska mua oikeesti ärsyttää tuo sottaisuus niiden koiranpaskojen suhteen. Siellä kuitenkin oli tosi hyvät välineet niitten läjien keräämiseen. Kaksi lapiota ja koirankakkapusseja, joten miksi pitää jättää ne läjät toisten kiusaksi puistoon?!

Laajankankaanpuisto
Tätä puistoa ollaan vain kerran käyty kurkkaamassa ja nimenomaa vain kurkkaamassa, nimittäin siellä sattui olemaan isoja ärhäkän oloisia uroksia, niin katsottiin Kodan kanssa parhaaksi pysyä aidan toisella puolella, siellä kun ei ollut kuin tuo yksi puoli.
Eli päältä päin katsottuna puisto vaikutti vähän tylsältä. Se oli vain yksi nurmikenttä. Aika hyvän kokoinen kylläkin, mutta ei yhden yhtä puuta tai mitään. Hyvät rallithan koirat varmasti siellä saa aikaan, kun on hyvin tilaa juosta, mutta ei se niin mielenkiintoiselta puistolta vaikuttanut. Omistajia vartenhan siellä oli tuommonen katos sateen varalle, mitä ei muissa puistoissa ole ollut. En tiedä piipahdetaanko tuolla enää, puistoon oli meiltä kuitenkin matkaa lähes 3km, mutta ehkä siellä saattaa käväistä uudemman kerran, jos lenkkeilee tuolla suunnilla.
Onnelanpuisto
Tämäkin puisto sijaitsee meiltä vähän yli parin kilsan päässä, mutta sinne menee ihana reitti joen rantaa pitkin, joten tuolla tullaan varmasti käymään useammankin kerran. Puisto sijaitsee ihanan rauhaisalla paikalla, eikä isoja autoteitä mene vierestä, niinkuin lähes kaikissa muissa puistoissa täällä Kajaanissa. Puistosta näkee joen rantaankin ja se on muutenkin jollain tapaa rauhallisen ja nätin oloinen. Tykkään erityisesti puisesta aidasta ja puisto on hyvän kokoinenkin. Siinä on siis vain yksi puoli ja maastoltaan se on vähän tuommoinen metsäinen. Löytyy kiviä ja puita ja sitten myös vähän tommosta avonaisempaa aluetta.
Puisto vaikutti todella siistiltä ja hyvinhän se oli varustettu kakkaroskiksilla, -pusseilla, sekä -lapioilla. En tosin tiedä kuinka suositussa käytössä puisto on, mutta meidän oleskelujen aikana siellä ei ole ollut muita.

Ainut miinus puistossa on se, että omistajia varten ei ole yhden yhtä penkkiä, mutta muuten puisto kyllä vaikutti todella mukavalta ja siellä oli nimenomaa semmoinen rauhallinen fiilis.
Näin on tullut kahlattua kaikki Kajaanin viisi koirapuistoa läpi. Veikkaanpa, että meidän käytössä eniten tulee olemaan tuo Ämmäpuron puisto ihan vain siitä syystä, että se sijaitsee meitä niin lähellä. Ihastuin kyllä kovasti Onnelan ja Lohtajankin puistoihin, joten niissäkin tullaan varmasti aina välillä piipahtamaan. Kuurna taas ei lukeudu suosikkeihin sotkuisuutensa takia ja Laajankankaallakaan tuskin tullaan enää käymään tylsyytensä vuoksi. Olen kyllä iloinen, että Kajaani on näin hyvin varustettu näillä koirapuistoilla, vaikka onkin pieni kaupunki. Kyllä täällä koiran kanssa kelpaa elellä!
On kyllä hyvä koirapuistotarjonta siellä. :) Ja toi on kyllä tosi ärsyttävää jos ei niitä koiran paskoja viittitä kerätä. Yleisestiki tuolla meilläpäin ku kadun reunat ja muut täyttyy paskasta niin menee hermot. Kiva kun sitten sillä hoidetulla nurtsilla käy tepastelemassa ja plöts pläts jalka on paskassa kun joku ei oo viitsinyt noukkia. Ymmärrän, ettei mistää heinikosta sitä jätöstä lähetä keräämään mutta hoidetut yhteiset alueet pliiiiiiis...
VastaaPoistaJa kaikki nuo puistot on aika luksuksia verrattuna siihen, että Helsingin keskustassa on mm. ihan vaan pelkkä hiekkapuisto joka on muutenkin tooosi pieni. Tokihan se on tyhjää parempi kaupunkioloissa mutta silti.. :D
Tosiaan tota koiran paskojen keräämättömyyttä en voi ymmärtää. Täällä osa paskattaa pikku sessunsa keskelle jalkakäytävää eikä vaivaudu siivoamaan... Huoh. Luulis, että ihmisillä ois jonku verta järkee päässä, mutta aika paljon noihin keräämättömiin paskakasoihin törmää.
PoistaJa tosiaan oon kyllä hyvin iloinen tästä koirapuisto tarjonnasta täällä :)
Itelläni ei hirveesti vielä sitä kokemusta koirapuistojen käyttämisestä ole, mutta kuulosti iha kivoilta noi paikat :) Varmaan mukavaa vaihteluu, ku saa tutustuu muihin koira ihmisiin ja koiriin. Kadehdin vähän, ku täällä maalla niin harvoin noita koira treffejä syntyy :/ :)
VastaaPoistaJoo kyllä se vain on hyvä, että noita koirapuistoja löytyy. Nyt näin kaupungissa asuessa ne ovat ainoa mahdollisuus päästää koira vapaaksi juoksemaan ja Koda kun viihtyy niin hyvin muiden koirien kanssa. Ja siinäkin mielessä kiva, että näin kun uuteen kaupunkiin on muuttanut niin ei tunne täältä ketään, mutta koirapuistoissa pystyy tutustumaan helposti uusiin tyyppeihin :)
PoistaTuttuja puistoja meille kaikki, entisinä Kajaanilaisina :) Me tallattiin useimmiten Ämmänpuron puistossa, Onnelan puistossa ja Laajankankaan puistossa. Kuurnan puistossa saa aivan ihania mutakuvia keväisin, miinuksena tietysti koiran pesu puistoilun jälkeen.. :D Mukava postaus, oli mukava lukea tutuista puistoista toisen kirjoittamia arvosteluja!
VastaaPoistaHarmi kun teidän poppoo ei enää täällä asustele. Teistä kun olisi voinut saada kivaa puistoilu seuraa :) Ja tosiaan se Kuurnanpuisto varmaan meneekin mukavan mutaiseksi keväisin oli se sen näkönenkin. Noh, sinne sitten ottamaan keväällä mutakylpyjä!
PoistaEiikä aivan ihana nimi tuolla koiralla ja vielä ihanemman näköinen ❤️ Sulin ihan täysin :'D Selailin vähän enemmänkin tätä sun blogia, kivalta vaikuttaa ja tykästyin myös kovasti tuohon blogisi nimeen :3
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentistasi ja kehuista! Piristi mieltä kovasti :)
PoistaUpeita syksyisiä kuvia! Ja voi että mitä karvakavereita <3
VastaaPoistaOi kiitos paljon :)
Poista