15. joulukuuta 2013

Joulufiilistelyy

 photo DSC01683.jpg  photo DSC01102.jpg  photo IMG_0078.jpg  photo DSC01676.jpg

Ihanaa! Mulla alkoi nyt pitkä joululoma. Tänään vielä vietettiin työharjoittelupaikassani päiväkerholaisten joulujuhlaa ja lauantaina olinkin aamusta iltaan jouluisella lastenleirillä vetäjänä. Joten niinkuin arvata saattaa, niin hyvin jouluisilla fiiliksillä jäin lomaa viettelemään.
Kauniit joululaulut soivat päässä ja tekisi aivan mieli hakea kuusi ja alkaa koristella sitä. Hienoja jouluvaloja on mukava ihastella samalla kun mussuttaa herkku piparkakkuja. Pojillekkin piti lyödä tonttulakit päähän. Hihi, ihanat tonttu-ukkoni! Tuitui.

Joulu on ihanaa aikaa, jos sen pystyy ottamaan vastaan ilman kamalaa ressiä. Itse ainakin olen melkoinen jouluihminen. Rakastan jouluruokia, joululauluja, koristeita ja valoja, joululahjojen saamista ja antamista, sekä juuri sitä joulutunnelmaa mikä tulee näistä kaikista. Lahjojen paketoiminen on myös niin mukavaa puuhaa. Lahjoista puheen ollen, minulla on jo poikaystävälle ja siskolle lahjat valmiina. Koirille olisi vielä hankittava jotain mukavaa.

Toivottavasti huomenna sattuisi olemaan mukava sää, niin että pääsisin ulos ottamaan vähän lumisempia joulukuvia. Kenties voisin viedä nämä minun ihanat tonttu-ukot poseeraamaan lumihankeen. Theddy varsinkin on luonteeltaankin jo niin tonttu, että se hehkuu kyllä kuviinkin, vaikkei punasta nuttua olisikaan päässä koristamassa.

Toivottavasti teidän rakkaiden lukijoidenkin joulunaika sujuu yhtä rattoisasti ja mukavissa tunnelmissa!

2 kommenttia: