Nojaa, tuskin kukaan teistä lukijoista kerkesi minua kaivatakkaan, koska olen ollut blogin ääreltä pois vain muutaman hassun päivän, mutta itselläni kerkesi jo tulla ikävä teitä, sekä blogia. Tuntuu ihan hassulta, kun en ole kolmeen päivään tänne mitään rustaillut. Toisaalta voihan se vaan olla hyvä, kun on hetken täälläkin hiljaa. Ei tuu teilläkään mun jutut korvista ulos.
Muutaman päivän hiljaiselo tuntuu pitkältä ehkä siksi, koska mulla oli tossa ennen joulua melkolailla päivittäin postauksia. Nyt tämä postailettomuus on johtunut lähinnä siitä, että en oo ihan hirveesti koneella kerennyt istuskella ja vaikka olisinkin, niin ei minulla tänne blogin puolelle ole ollut mitään matskua laittaa. Kuvaus into on totaalisesti kadoksissa. Syy siihen löytyy, kun kurkkaa ikkunasta ulos. Tavallisesti heilun kamera kädessä lenkeillä, mutta nyt ei jaksa raahata kameraa mukana, kun kaikkialta saa vain niin synkkiä kuvia. Toisaalta yksi päivä harmitti kamalasti, kun kamera jäi kotiin kun mentiin "tutkimusretkelle" koirien ja poikaystäväni kanssa meille uuteen ja vieraaseen metsään. Se oli jotenkin todella hieno, ja siellä olisi voinut mielellään kameran kanssa heilua. Noh, sinne kyllä varmaasti eksytään vielä toistekkin.
Mitäs sitten olen puuhastellut viime päivät, kun en kerran ole kuvannut, enkä istunut koneella? Noh, aika hyvin on aika kulunut saamieni joululahjojen parissa. Niitä kun sattui tulemaan vielä kasa lisää vielä aaton jälkeenkin. Saamiani kirjoja on tullut ahmittua aikalailla, sekä perheen kanssa on kulutettu yhdessä aikaa lautapelien äärellä oikein urakalla. Eli kaikkea kivaa siis!
Tänä aamuna tuttu kurre kävi moikkaamassa lintujenruokintapaikalla. Sillä näytti olevan hirmuinen nälkä ja auringonkukansiemenet maistuivat kyllä. Nappasinpa pitkästä aikaa kamerankin kätösiini, kunnes tajusin, että aamuhämärä ei ole paras mahdollinen edellytys hyville kurre kuville. Pyysin kurrea palaamaan poseeraamaan valoisampaan aikaan. Sitä odotellessa..
Aaaa ihania, varsinkin tuo viimeinen :3
VastaaPoistaHih :3
PoistaIhania kuvia!!:) ja sulonen toi viiminen!
VastaaPoistaOnhan se kiva kun tuo suloisuus käy aina välillä poseeraamassa kameralle :)
PoistaKuvat kohisee iiihan hirveästi.
VastaaPoistaISO arvoa pienemmäksi, valotusaikaa pitemmäksi ja aukkoa suuremmaksi niin kohina vähenee.
Kannattaa myös käsitellä kuviä jälkikäteen, silläkin saa kohinaa poistettua jonkun verran.
mutta ihan kivoja kuvia & söpö orava! :3
millä muuten kuvaat? runko, putket?
Oikea suloisuushan se :3
PoistaJa kiitos kuvausvinkeistä, jotka tosin pitäis mullakin olla ihan hallussa. Tosin näissä kuvissa siis tuo aamuhämärä (kuten tekstissäkin asian mainitsin) aiheutti sen, että jos tahdoin kuvissa näkyvän muutakin kuin mustaa pimeyttä, niin ISO arvo piti säätää suureksi ym. Jälkikäteen en ookkaan hokannut kokeilla tuota kohinaa poistella. Täytyypä kokeilla seuraavalla kerralla jos tulee kuvattua hämärässä!
Yleensä kameranani toimii Sony a230 kitti putkellaan. Tosin nämä kurre kuvat on otettu Canon powershot sx40 hs -kameralla, joka mahdollistaa zoomauksen kauaksi, kuten näissä tämän postauksen kuvissakin :)