24. joulukuuta 2013

Jouluaaton riemua

 photo IMG_0449.jpg  photo DSC02335.jpg  photo DSC02728.jpg  photo DSC02719.jpg  photo DSC02721.jpg  photo DSC02698.jpg  photo DSC02655.jpg

Jouluaatto! Vihdoin. Jippii!

Heräsin vahingossa jo viideltä tänäaamuna ja ihan pirtsakkanakin vielä. Siinä tuli sitten heti aamu tuimaan katsottua elokuvaa, kunnes alkoi joulupukin kuumalinja. Pakollinen katsottava, vaikka tuo uusi pukki melko pettymys olikin. Ihan pöhkö. 

Meillä on aina jouluaatto painottunut aamuun. Lapsenakin heti kun herättiin, niin saatiin juosta kuusen alle availemaan paketteja. Kenties juuri siksi, ettei me oltais ikinä maltettu odottaa iltaan saakka. Joillakinhan se on sitten taas niin, että odotetaan sinne iltaan, ennenkun aletaan availemaan lahjoja yms. 

Tänään meillä aloitettiin lahjapapereiden repiminen kun kaikki olivat hereillä. Meillä koirat saavat aina ekana avata lahjansa. Koda oli vähän huonolla tuulella aamusta, joten se ei omaa pakettiaan tahtonut edes avata (kuten huomasitte, jos katsoitte ylläolevan videon.) Theddy sentään oli reipas poika ja se näytti nauttivan lahjastaan toisinkuin Koda oli vähän outo, eikä luukaan tuumannut maistua edes sitten kun se lopulta saatiin paketista ulos. 

Itse olen super tyytyväinen lahjoihin. Erätavaroita; lumikengät, otsalamppu, ruoka-astiasto, sekä sitten muuta härpäkettä; teetä, rappakalja -peli, huulirasva, kasvonaamio, tossut, rahaa.. niin ja hurjasti suklaata. Kuvissa ei kaikkea näykkään, mutta kyllä tässä pöytä notkuu jos jonkin moisesta suklaasta. Kyllä kelpaa :) Ai niin.. ja saapas nähdä mitä poikaystävän antamista paketeista sitten vielä löytyy. Niitä saan jänskättää vielä ainakin iltaan taikka jopa huomiseen.

Kuitenkin kaikista paras lahja on mielestäni tämä yhteinen aika. Iskä oli aamusta töissä, mutta nyt ollaan koko perhe kasassa ja saadaan pitää yhdessä hauskaa. Vähän yli kaksi tuntia me oltiin viettämässä aikaa porukalla siellä eräällä kodalla (kota.. ei Koda..), joka me äitini kanssa jokunen aika sitten löydettiin sattumalta meren rannasta. Siellä sitten laitettiin nuotiopystyyn ja paistettiin makkaraa ja ennenkaikkea pidettiin hauskaa ja naurettiin vatsat kipeinä. Koirillakin oli hulvattoman hauskaa ja Kodakin vähän piristyi siitä aamuisesta. Voi että.. rakastan mun perhettä niin paljon! 

Taidankin tästä siirtyä tuon uuden uutukaisen pelin ja perheeni ääreen. Toivottavasti tekin vietätte ihanan jouluaaton :)

 photo DSC02771.jpg  photo DSC02786.jpg  photo DSC02750.jpg  photo DSC02824.jpg

4 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä upea blogi! Ja hyvä postaus, ihanan tunnelmallisia kuvia :-)

    VastaaPoista
  2. voi ei kuinka sulosia koiria :3
    -Sara
    http://roosaran.blogspot.fi/

    VastaaPoista