1. joulukuuta 2013

Naurava lumiukko


Heipähei ja oikein ihanaa joulukuun alkua teille! 
Niin se aika vaan rientää ja tänään piti taas kääntää kalenterissa sivua eteenpäin. Joulukuun ensimmäinen päivä tarkoitti myös ensimmäisen joulukalenteri luukun avaamista. Nams! Sitä olikin jo odotettu. Ja tottahan toki se tarkoitti myös ensimmäisen Tonttu Toljanteri jakson katsomista. Sitä katsoessa tulee aina ihanalle joulufiilikselle. Toivottavasti teilläkin on ollut yhtä mukava ensimmäinen adventti päivä kuin minulla. Tänään on ehditty touhata kaikenlaista hauskaa, kuten ylläolevista puhelin kuvistakin jo voi huomata.

Arvatenkin koirien kanssa ollaan touhuiltu yhdessä paljon. Tuossa kollaasin ensimmäisessä kuvassa piti ikuistaa Theddyn kaunis hymy, jonka se väläytti nautiskellessaan rapsutuksista. On se ihana!

Ylläolevan kollaasin keskimmäinen kuva on näpsäisty minun, siskoni, sekä äitini yhteisestä peli tuokiosta. Lautapelit ovat aina olleet meidän perheen suosiossa ja niitä tykätään pelailla aina kun vain aikaa riittää. Tänäänkään naurulta ei voitu välttyä, kun alettiin pelaamaan Party Aliasta. Hulvattoman hauskaa! Ps. Minä voitin ;)

Tänään on jälleen kerran hurja tuuli pauhannut ulkona, mutta siitä huolimatta ulkoiltiin useampikin tovi koirien, sekä siskoni kanssa. Keksittiinpä me kesken lenkin alkaa väsäämään lumiukkoakin keskelle peltoa. Hieno siitä tulikin, vaikka koirat olivat lähellä tuhota sen useampaankin otteeseen.

Niin ja kuten huomaatte, niin olenhan minä kerennyt tänään blogin kimpussakin olla. Tykkään vaihdella ulkoasua aina vuodenaikojen mukaisesti, joten tälläkertaa ulkoasu koki muutoksen hiukkasen talvisempaan suuntaan. Olen itse tähän ihan tyytyväinen, mutta kertokaahan tekin toki mitä mieltä tästä uudesta ulkoasusta olette!?

Näin mukavan päivän jälkeen voikin hyvillä mielin ja hymysuin painua kohta puolin pehkuihin. Huomenna sitten odottaakin ensimmäinen työharjoittelu päivä seurakunnalla, jossa saan touhata lähinnä päivä- ja perhekerhoissa lapsukaisten kanssa. Toivottavasti tulee mukavaa! 

4 kommenttia:

  1. vau, älyttömän upea banneri! <3 tää on parempi kuin viime ulkoasu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonnii! Kiitos paljon :) Hyvä, että miellyttää!

      Poista
  2. Sinulle on haaste http://suomenlapinkoirasela.blogspot.fi/ :)

    PS. ulkoasu on paljon parempi kuin edellinen, UPEA<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, pitää katsoa millon sen kerkeää toteuttaa :)
      Voi kiitos paljon. Hyvä kuulla!

      Poista